Voiko sama sääntely edistää sekä luontokadon ehkäisyä että hiilinielun vahvistumista talousmetsissä?

Suomea koskevia sitoumuksia hiilineutraalisuudesta tai luontoarvojen ennallistamisesta on haastavaa saavuttaa ilman uusia toimenpiteitä. Maankäyttösektorista on tullut kasvihuonekaasupäästöjen nettopäästölähde. Päästöjen ja hiilinielujen yhteenlaskettu summa maankäyttösektori huomioon ottaen on nykyisin lähes sama kuin vuonna 1990. Suomessa uhanalaisten lajien pääelinympäristö on metsä ja metsäluontotyypeistä kolme neljäsosaa on uhanalaisia. Talousmetsien kehitys, erityisesti lisääntyneet hakkuut, ovat keskeinen syy sekä maankäyttösektorin hiilinielujen muutokselle että luontokadolle. Sääntely ei pysty tehokkaasti hallitsemaan syntynyttä tilannetta. Maankäyttösektorin hiilinielut ja metsäluonnon köyhtyminen eivät ole toisistaan erillisiä ongelmia. Runsaasti hiiltä sisältävien ja biodiversiteetiltään monipuolisten luontotyyppien suojelu ja ennallistaminen voivat mahdollistaa ilmastotavoitteisiin ja luonnon monimuotoisuuteen liittyvien tavoitteiden edistämisen samanaikaisesti, siis niin sanotun yhteishyödyn. Tässä artikkelissa lähestytään lainsäätäjän näkökulmasta kysymystä voiko sama sääntely edistää sekä luontokadon ehkäisyä että hiilinielun vahvistumista Suomen talousmetsissä, ja mitkä ovat keskeisiä oikeudellisia, taloudellisia ja ekologisia näkökohtia, jotka olisi otettava huomioon kehitettäessä kansallista oikeudellista sääntelyä?