Valotetut elämät: Perhevalokuvan lajityyppiä pohtivat tilateokset dialogissa katsojien kanssa

Tutkimus on taidekasvatuksen kuvaviestinnän opetuksen perustutkimusta. Tarkastelen teoreettisesti aiempien tutkimusten ja muun kirjallisuuden valossa perhevalokuvan lajityypin syntyä ja kehitystä sekä kuvien tyypillisiä piirteitä ja käyttötapoja. Käytän aineiston keruuseen kokeilevaa menetelmää. Neljä tuottamaani teoreettiseen viitekehykseen pohjautuvaa, perhevalokuvia pohtivaa tilateosta – visuaalis-pedagogista produktiota – toimii empiirisen osan aineiston keruun pohjana. Asetan ne dialogiin katsojien kanssa. Selvitän katsojilta saadun avoimen palautteen perusteella, millaista dialogia syntyy teosten teemojen kanssa teoksen ja katsojan kohdatessa. Lisäksi tarkastelen dialogeja rakentamani perhevalokuvan lajityypin tarkastelumallin kautta.
Määrittelen perhevalokuvat kodeissa säilytettäviksi, tavanomaiseen henkilökohtaiseen käyttöön otetuiksi yksityisiksi valokuviksi. Niitä ovat ammattikuvaajien tilauksesta ottamat, näppäilijöiden itse ottamat ja heidän muilta saamansa niin sanotut kansanomaiset valokuvat. Jaan lajityypin kuvat tekijäkeskeisesti ammattikuvaajien ottamiin kuviin ja näppäilykuviin. Ammattikuvaajien ottamat kuvat ovat yleensä kohdettaan idealisoivia. Näppäilykuvat voivat esittää kuvattavan myös realistisesti tai epämystifioiden. Kuvauskohteena ovat tavallisesti läheiset ihmiset, etenkin lapset. Aihepiirit keskittyvät lasten kehittymiseen, saavutuksiin, tärkeisiin perhetapahtumiin sekä loma-aikaan ja juhliin.
Nostan perhevalokuvan lajityypin kehityksen taitekohdiksi käyntikorttikuvauksen syntyvuoden 1854, laatikkokameran keksimisvuoden 1888 sekä toisen maailmansodan, jonka jälkeen alkoi massakuvaamisen aikakausi. Digitaalikuvaus edustaa uusinta taitekohtaa, joka ei kuulu tämän tutkimuksen piiriin.
Pidän keskeisenä lajityyppiä muokkaavana tekijänä kommunikaatiotapahtumaa. Lajityyppiin vaikuttavat voimakkaasti kamera ja mekaanisesti syntyvän valokuvan olemuksen todisteenomaisuus. Teknologinen kehitys ja taloudelliset tekijät ovat vahvasti määritelleet sitä, kenellä on ollut varaa hankkia kuvia/kamera sekä sitä, missä, miten ja millaisia kuvia on ollut mahdollista tuottaa. Muita lajityyppiä muovaavia tekijöitä ovat sosiaaliset normit, kuten opitut mallit, lait ja muut kuvaamisen rajoitukset; sosiaalinen tai henkilökohtainen syy kuvan hankintaan eli kuvaustarve; kuvakulttuuri – erityisesti mainonta ja kuvakonventiot – ja kunkin aikakauden käsitykset kuvauskohteesta.
Ihmiset käyttävät kuviaan tavallisesti yhdistämiseen, vuorovaikutukseen, identiteetin rakentamiseen ja dokumentointiin. Myös julkisuudessa lajityyppiä määritellään ja tuotetaan jatkuvasti erilaisissa käytännöissä: valokuvaterapiassa, tieteen tutkimusvälineenä ja opetuksessa. Lehti- ja mainoskuvissa hyödynnetään näppäilyestetiikkaa ja perheidyllejä. Valokuvataiteessa lajityypin käyttöön sisältyy joskus vastakulttuurista vetovoimaa: pyrkimys konventioiden haastamiseen.
Tilateoksillani toin yksityiset perhevalokuvat julkisuuteen, mihin suhtauduttiin myönteisesti. Sitä pidettiin rohkeana ja sen katsottiin näyttävän ihmisille yhteiset asiat sekä tuovan naisten arjen näkymättömyyden esiin. Se herätti katsojissa muistoja ja auttoi heitä samaistumaan teoksiin. Sitä myös paheksuttiin, koska se oli hämmentävää ja aiheutti tirkistelyn tunteen. Etenkin alastonkuvien näyttäminen koettiin julkeaksi.
Katsojien dialogeissa teosten teemojen kanssa tuli esiin monia perhevalokuviin liittyviä käsityksiä. Kuvien kyky pysäyttää aika ja tallentaa tärkeitä hetkiä nousi esiin. Kuvien katsottiin tekevän muutos näkyväksi, mutta ihmisen muuttuvaisuutta myös kyseenalaistettiin. Lapsuuden merkitystä ihmisen elämälle korostettiin. Usein ilmaistiin valokuvien auttavan säilyttämään kuolleet läsnä ja (vieraankin ihmisen) kuvien herättävän muistoja. Runsaasti huomiota sai arjen näkyväksi tekeminen, mitä pidettiin tärkeänä: arkea tulisi arvostaa eikä kuvata vain elämän huippuhetkiä.
Osalle katsojista teokset toimivat herätteenä punnita omia kuvauskäytäntöjään tai inspiraationa käyttää kuviaan uudella tavalla. Jotkut alkoivat pohtia kuvien totuusarvoa tai perhevalokuvauksen onnela-teemaa. Monille oman elämänkulun, arvojen ja peruskysymysten pohtiminen oli palautteen keskiössä. Läheisiä ihmisiä ja tunteita arvostettiin. Teosten käsittelemistä asioista samaistuttiin muun muassa nuoren kasvukipuihin, äidin arkeen ja monimuotoisiin rooleihin sekä identiteetin pohdintaan. Valokuvien kautta identiteettiä/muistikuvia nähtiin voitavan eheyttää, joskin muistelutyön arveltiin voivan olla traumaattistakin.
Tutkimukseni tarjoaa välineitä perhevalokuvien käyttöön kuvataidekasvatuksessa. Se sisältää myös lajityyppiin vaikuttavien tekijöiden pohjalta laatimani mallin lajityypin tarkastelemiseksi.