Toimeentuloturvasta investointimaailmaan? Lapsiperheiden hyvinvointi ja perhepolitiikka Suomen hallitusareenalla vuosina 2007–2019

Huoli lapsiperheiden hyvinvoinnista on kasvanut Suomessa 2000-luvulla. Huolimatta Suomen kuulumisesta universalismin periaatteelle rakentuvaan pohjoismaiseen hyvinvointimalliin, epävarmemmat ja vaativammat työmarkkinat sekä valtion tuissa ja palveluissa tehdyt leikkaukset ovat viime vuosina lisänneet lapsiperheiden pahoinvointia, erityisesti pienituloisissa sekä yksinhuoltaja- ja monilapsiperheissä. Tämän artikkelin tarkoituksena on tutkia hallitusohjelmia analysoimalla, miten lapsiperheiden hyvinvointi on konstruoitu poliittisesti Suomessa vuosina 2007–2019. Analyysi nojaa teorioihin poliittisten kamppailuiden sekä erilaisten vaikutusvaltaisten ideoiden merkityksestä politiikassa. Hallitusohjelmia tarkastellaan diskursiivisesti, semioottista aktanttimallia soveltaen ja kiinnittäen huomiota siihen, miten ohjelmissa tuodaan esiin hyvinvoinnin osa-alueet, konkreettiset politiikkatoimet sekä niiden kohderyhmät ja tausta-ajatukset. Analyysin tulosten perusteella voidaan todeta, että tarkastellun ajanjakson alussa perheiden hyvinvoinnin poliittinen konstruointi kulminoitui pitkälti nimenomaan lapsiperheiden hyvinvointiin ja taloudelliseen asemaan, joiden katsottiin heikentyneen työmarkkinoiden epävarmuuden sekä perhepoliittisten tulonsiirtojen reaaliarvon heikkenemisestä johtuen. 2010–luvun edetessä lapsiperheiden hyvinvoinnin kuvaukset monipuolistuivat ja rakentuivat yhä enemmän modernimmalle perhekäsitykselle. Samalla tulonsiirtoihin nojaavasta perhepolitiikasta siirryttiin ”sosiaalisten investointien” politiikkaan, missä perheiden hyvinvoinnin edistäminen turvataan lähinnä korkealaatuisten palveluiden avulla sekä vanhempien osallistumisella työntekoon.