Teoksia

Heidi Pietarinen (Taiteilija)

Tutkimustuotokset: Taiteellinen ja muu ei-tekstimuotoinen muotoNäyttelyTaiteellisen produktion tai yhteisnäyttelyn itsenäinen osa

Abstrakti

Lapin yliopiston kahvila Meidän Lovisan yhteydessä sijaitsevassa Galleria Lovisassa avattiin kesän kestävä näyttely, vaikka yliopiston tilat ovatkin toistaiseksi avoinna vain talossa erityisluvalla työskentevälle henkilökunnalle. Jo perinteeksi muodostuneessa, järjestyksessään kolmannessa taiteiden tiedekunnan kesänäyttelyssä on esillä 16 teosta kahdeltatoista tiedekunnan opetus-, tutkimus- ja hallintohenkilökuntaan kuuluvalta taiteilijalta. Yliopisto tiedottaa tulevista aukioloajoistaan kesän edetessä ja näyttelyyn pääsee tutustumaan niiden mukaisesti.

– Toivottavasti elokuussa näyttely saisi jo runsaasti yleisöä henkilökunnasta ja uusista opiskelijoista, Lapin yliopiston näyttelytoiminnan yliopisto-opettaja Leila Lipiäinen esittää toiveikkaana.

Näyttelyssä on esillä valokuvia, taidegrafiikkaa, grafiittipiirtämistä, kuvanveistoa, tekstiilitaidetta, pesutekniikkaa ja sekatekniikkateoksia. Mukaan mahtuu niin ikiaikaisilla menetelmillä kuin ennen kokeilemattomilla konsteilla tehtyjä töitä.

– Käsityksemme taiteesta on yhtä korkea kuin leveäkin, emme erottele muotoilua ja kaunotaidetta toisistaan. Kieli on abstraktia, esittävää ja jotakin siltä väliltä. Näkemisen vapaus on katsojalla, Lipiäinen kuvailee.

Lovisan kesä III -näyttelyyn osallistuvat teoksillaan Elisa Alaluusua, Tom Engblom, Jaana Erkkilä, Tuija Hautala-Hirvioja, Leila Lipiäinen, Esa Meltaus, Satu Miettinen, Silja Nikula, Heidi Pietarinen, Pirjo Puurunen, Eija Timonen ja Marja Ylioinas.

Lovisan kesä III
– Taiteiden tiedekunnan henkilökunnan kesänäyttely
2.6.–27.8.2020
Avoinna yliopiston ilmoittamina aukioloaikoina kesällä 2020

Lisätietoja:
Näyttelytoiminnan yliopisto-opettaja Leila Lipiäinen, leila.lipiainen(at)ulapland.fi
Alkuperäiskielisuomi
JulkaisijaLapin yliopisto taiteiden tiedekunta
TilaJulkaistu - 2 kesäk. 2020
OKM-julkaisutyyppiF2 Julkinen taiteellisen tuotoksen osa
TapahtumaLovisan Kesä III: Taiteiden tiedekunnan kesänäyttely - Galleria Lovisa, Rovaniemi, Suomi
Kesto: 2 kesäk. 202027 elok. 2020

Hakusanat

  • Taiteiden tiedekunta, näyttely, tekstiilitaide

Tieteenala

  • Kuvataide ja muotoilu

Viite tähän julkaisuun