Talvipuutarha: Winter garden

Tutkimustuotokset: Taiteellinen ja muu ei-tekstimuotoinen muotoNäyttelyItsenäinen taiteellinen teos tai yksityisnäyttely

Abstrakti

Talvipuutarha on yhteinen kasvienhoito –projekti. Talvipuutarhan ajatuksena on tuoda pilkahdus vihreää yliopistoyhteisön arkeen ja antaa lomien yli turvapaikka talvehtiville kasveille. Näyttelykasvit on kerätty yliopistoyhteisön jäseniltä.

Talvipuutarha sijaitsee F-talon Galleria Lyhdyssä 5.12. – 19.12.2017. Kasvit ovat näyttelyssä vieraina saamassa kasvivaloa ja hoivaa keskellä pimeää kaamosta. Viherpeukalot voivat myös ilmoittautua talvipuutarhan hoitajaksi. Kasvit voi tuoda hoitoon joulukuuksi Galleria Lyhtyyn ja hakea takaisin tammikuun toisella viikolla.

Talvipuutarhan kasvit ja niiden tarinat keskustelevat keskenään. Kasveja hoidetaan tarkasti ja välillä huolettomammin. Joistakin kasveista muodostuu tärkeitä, vanhimmat huonekasvit saattavat olla vanhemmilta perittyjä. Kasveille tehdään selvitymisstrategioita lomamatkojen yli tai etsitään hoitajia ja sovitaan kasteluvuoroista. Joillakin kevät nostaa kasvikuumeen ja idätys on kunniassaan.

Dokumentoin talvipuutarhan hoitoa valokuvaamalla, blogilla ja vlogilla. Toivottavasti videolle tallentuu joitakin hauskoja kasvienhoitomuistoja.

Alkuperäiskielisuomi
JulkaisupaikkaRovaniemi, Suomi
JulkaisijaLapin yliopisto
TilaJulkaistu - 4 jouluk. 2017
OKM-julkaisutyyppiF1 Julkinen itsenäinen taiteellinen tuotos tai yksityisnäyttely

Tieteenala

  • Kuvataide ja muotoilu

Viite tähän julkaisuun