Taidetta elääkseen: eloa taiteeseen autoetnografista visualisointia toiminimellä työskentelystä

Niina Oinas

Tutkimustuotokset: Kirjoitus lehdessä tai erikoisnumeron toimittaminenArtikkelivertaisarvioitu

Abstrakti

Suomessa yhä useammat taiteilijat hakeutuvat perinteisinä pidettyjen työskentelyympäristöjen ulkopuolelle. Avaan omakohtaista kokemustani taiteellisen toiminnan muotoutumisesta ja kehittämisestä toiminimiyrittäjyyden muotoon peilaten kokemustani ajankohtaiseen tutkimukseen. Tämä visuaalinen essee on alku taideperustaiselle toimintatutkimukselleni, jossa kehitän ja määrittelen sosiaali- ja terveyssektorilla toimivan taiteilijan osaamistarpeita. Esseen näkökulmana on autoetnografinen tutkimusote, jossa omat kokemukseni ja niistä kirjoitetut tai muuten tuotetut kenttämuistiinpanot muodostavat tutkimuksen keskeisen aineiston. Aineistonani ovat toimineet dokumenttivalokuvat, teokset, muistikirjat ja asiakirjat toiminimeni vuosilta 2016–2020. Osa esseen kuvista on ohjaamastani toiminnasta ja osa teoksista, joiden tekemisellä ylläpidän taiteilijuuttani ja jäsennän henkilökohtaisia kokemuksiani. Taideperustaisessa toimintatutkimuksessa tutkimustulokset syntyvät sykleittäin. Tässä esseessä päädyn johtopäätökseen, että taiteen vakiinnuttamiseksi sosiaali- ja terveysalalle tarvitaan nykyistä selkeämpiä rakenteita ja standardisointeja, jotta taiteen erityispiirteet voitaisiin huomioida laaja-alaisesti taiteen uusilla toiminta-alueilla.
Alkuperäiskielisuomi
Sivut112-134
JulkaisuResearch in Arts and Education
Numero3
TilaJulkaistu - 2021
OKM-julkaisutyyppiA1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli

Hakusanat

  • taideperustainen toimintatutkimus
  • työelämän muutos
  • yhteisötaide
  • taiteilija
  • soveltava kuvataide
  • sosiaali- ja terveyssektori

Tieteenala

  • Kuvataide ja muotoilu

Viite tähän julkaisuun