SUSURROS DE LOS POSTES DE HENO

Julkaisun otsikon käännös: Heinäseipäiden kuiskauksia

Seija Ulkuniemi (Taiteilija)

Tutkimustuotokset: Taiteellinen ja muu ei-tekstimuotoinen muotoNäyttelyItsenäinen taiteellinen teos tai yksityisnäyttelyvertaisarvioitu

Abstrakti

Heinäseipäät ovat olleet osa perinteistä suomalaista maaseutumaisemaa. Maanviljelijät kuivattivat heinän seipäillä. Kaikki perheenjäsenet ja usein myös monet vapaaehtoiset kyläläiset osallistuivat heinäntekotalkoisiin. Aikuiset haravoivat heinät kokoon ja nostivat ne seipäille. Lapset juoksivat seipäältä toiselle laittaen puutikkuja seipäiden reikiin sitä mukaa, kun joku huusi tikun tarvitsevansa. Päivän kohokohta oli lepohetki luonnon helmassa kahvin ja pullan kera.

Eläinten ruokinta tuorerehulla on voimakkaasti yleistynyt 1970-luvun alusta lähtien, ja ”Heinäseipäiden kansa” on katoamassa. Otin näyttelyn valokuvat Kemijoen varrella sijaitsevassa kotikylässäni Muurolassa kesällä 2015 ja 2016. Arvostan suuresti niitä harvoja ihmisiä, jotka yhä yrittävät pitää tätä perinnettä elossa.

Valokuvillani haluan kunnioittaa vanhaa kunnon heinänkuivausperinnettä: rankan työn tuottamaa hikipisaroiden valtavaa määrää; työtä yhteisen päämärän eteen; heinäseipäiden kauneutta.

Nähdäkseni heinäseipäät puhuvan myös joidenkin muiden katoamassa olevien asioiden/ihmisten puolesta. Teosnimet paljastavat, mitä olen kuullut näiden heinäseipäiden kuiskaavan minulle.
Julkaisun otsikon käännösHeinäseipäiden kuiskauksia
Alkuperäiskieliespanja
JulkaisupaikkaGalería de Bíblioteca Provincial Julio Antonio Mella, Camagüey, Kuuba
JulkaisijaGalería de Bíblioteca Provincial Julio Antonio Mella
TilaJulkaistu - 18 marrask. 2019
OKM-julkaisutyyppiF1 Julkinen itsenäinen taiteellinen tuotos tai yksityisnäyttely
TapahtumaSusurros-näyttely Noviembre Fotográfico -valokuvafestivaalilla - Galería de Bíblioteca Provincial Julio Antonio Mella, Camagüey, Kuuba
Kesto: 18 marrask. 201911 jouluk. 2019
http://www.adelante.cu/index.php/es/cultura/18850-noviembre-fotografico-el-susurro-de-los-postes-de-heno

Hakusanat

  • heinäseiväs
  • kuiskaus
  • kulttuurimaisema

Tieteenala

  • Kuvataide ja muotoilu

Sormenjälki

Sukella tutkimusaiheisiin 'Heinäseipäiden kuiskauksia'. Ne muodostavat yhdessä ainutlaatuisen sormenjäljen.

Viite tähän julkaisuun