Suomalainen turvesuo keskellä maailman muutosta

Tutkimustuotokset: Kirjoitus lehdessä tai erikoisnumeron toimittaminenKeskustelupuheenvuoroTieteellinen

54 Lataukset (Pure)

Abstrakti

Turpeella on ollut suomalaisessa energiakeskustelussa ja -politiikassa erityislaatuinen rooli. Siitä huolimatta turvetta koskevan ihmis- ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kenttä on aivan viime vuosiin saakka pysynyt yllättävän kapeana. Olen itse seurannut suomalaista turpeen energiakäyttöön liittyvää keskustelua ja päätöksentekoa viimeisen reilun vuosikymmenen ajan suurella mielenkiinnolla, ja joitakin tämän tutkimusprosessin tuotoksia on julkaistu myös Alue ja Ympäristö -lehdessä (Lempinen 2013; Lempinen 2017). Tänä aikana kasvanut tietoisuus turpeen energiakäytön ilmastovaikutuksista ja laaja-alaisten ilmastotoimien kiireellisestä tarpeesta on tehnyt turvetta koskevasta päätöksenteosta ensisijaisesti ilmastopolitiikkaa. Samaan aikaan turpeeseen perinteisesti liitetyt myönteiset mielikuvat ja kulttuuriset merkitykset istuvat tiukassa ja tekevät turpeen energiakäytöstä luopumisesta kivuliaampaa kuin sen numeroiden valossa tarkasteluna tarvitsisi olla.
Alkuperäiskielisuomi
JulkaisuAlue ja ympäristö
Vuosikerta51
Numero1
DOI - pysyväislinkit
TilaJulkaistu - kesäk. 2022
OKM-julkaisutyyppiB1 Vertaisarvioimaton artikkeli lehdessä

Hakusanat

  • turve-energia
  • oikeudenmukainen siirtymä
  • huoltovarmuus
  • sota
  • Ukraina

Tieteenala

  • Metsätiede

Viite tähän julkaisuun