Sesonkivaihtelut

Antti Matti Honkanen

Tutkimustuotokset: Kirjoitus kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussaLukuTieteellinenvertaisarvioitu

Abstrakti

Sesonkivaihteluita on lähes kaikkien tuotteiden myynnissä, mutta matkailutuotteen luonne tekee haasteesta suuremman. Myymätön hotellihuone on liiketaloudellinen haaste. Matkailua varten rakennettu infrastruktuuri on osan vuotta vajaakäytössä, vaikka huippusesongin aikana kysyntä voi ylittää tarjonnan. Jos matkailijoita on kohteessa liikaa samaan aikaan, matkailutuotteen laatu kärsii, ja matalasesongin aikana taas osa palveluista voi olla suljettuna, koska asiakkaita ei ole. Matkailualalla työskenteleville sesonkiluonteisuus merkitsee määräaikaisia työsuhteita ja epäsäännöllisiä työaikoja. Huippusesongin aikana työtä on paljon mutta sen ulkopuolella vähän tai ei lainkaan (Lundtorp, Rassing & Wanhill, 1999). Toisaalta matalasesonki tarjoaa paikallisyhteisölle ja luonnolle mahdollisuuden toipua. Lisäksi osa yrittäjistä ja työntekijöistä haluaa omasta tahdostaan työskennellä matkailuelinkeinon parissa vain osan vuotta (Andriotis, 2005; Duval, 2004).
Alkuperäiskielisuomi
OtsikkoMatkailututkimuksen avainkäsitteet
ToimittajatJohan Edelheim, Heli Ilola
JulkaisupaikkaRovaniemi
KustantajaLapland University Press
Sivut115-119
ISBN (elektroninen) 9789523109520
ISBN (painettu)978-952-310-953-7
TilaJulkaistu - 2017
OKM-julkaisutyyppiA3 Vertaisarvioitu artikkeli kokoomateoksessa

Tieteenala

  • Matkailututkimus

Viite tähän julkaisuun