Rajaton raja: oikeushistoriallinen tutkimus Tornionlaakson rajasta vuodesta 1809 nykyaikaan

Tutkimuksen kohteena on Suomen ja Ruotsin välinen Tornionlaakson raja. Vuonna 1809 tehtiin suurvaltapoliittisten tapahtumien tuloksena Haminan rauha. Sen myötä valtionraja alkoi kulkea oikeudellishallinnollisesti, kielellisesti ja kulttuurisesti yhtenäisen alueen halki. Raja on kiinnostava tutkimuskohde, koska se on tähänastisen historiansa aikana ollut pääsääntöisesti varsin avoin: on puhuttu rajattomasta rajasta. Arvioin tutkimuksessa, mitä tämä on etenkin oikeudellisesti tarkoittanut. Tutkimuksen tekemisen kuluessa Tornionlaakson raja ja sen sääntely on muun muassa turvallisuuspoliittisten muutosten myötä tullut jälleen ajankohtaiseksi kysymykseksi paitsi rajaseudun myös Suomen ja Ruotsin valtioiden ja laajemmin kansainväliseltä kannalta.

Selvitän tutkimuksessa ensinnäkin, miten Tornionlaakson rajaa on säännelty ja miten sääntelylliset muutosvaiheet ovat historiallisesti jaksoteltavissa. Toiseksi arvioin, mikä merkitys rajan sääntelyllä on ollut sen rakentumiselle. Tässä mielessä ymmärrän rajan paitsi oikeudellisesti ja poliittisesti määriteltynä valtionrajana myös rakentumisprosessina, jossa rajan henkinen ja käytännöllinen merkitys muodostuu vähitellen historian kuluessa. Kolmanneksi esitän arvioni käänteisesti siitä, mikä merkitys rajan rakentumisella on sen sääntelylle.

Tieteenalajaottelun kannalta pidän tutkimustani ensisijaisesti oikeushistoriallisena, koska näkökulmani ja menetelmäni painottuvat oikeuden ja historian tutkimukseen. Olen myös omaksunut yhteiskuntatutkimuksen piiristä vaikutteita todellisuuden sosiaalista rakentumista koskevaan tutkimusnäkökulmaani. Sen mukaisesti sääntely on tärkeää sosiaalisen todellisuuden kannalta: sillä voidaan yhtäältä muovata tuon todellisuuden rakentumista ja toisaalta kulloinenkin sääntely viestii oman aikansa ajattelullisista olosuhteista. Valtionraja ilmentää tietynlaista historiallisesti rakentunutta tapaa liittää oikeudellisia kuvitelmia fyysiseen tilaan. Tällaisten tilallis-oikeudellisten kuvitelmien (engl. spatio-legal imaginary) oikeudellinen ja hallinnollinen käytännön toimeenpano osaltaan ohjaa ihmisten toimintaa ja antaa aineksia sille, miten rajan sosiaalinen todellisuus rakentuu. Ainakaan pohjoismaisia valtionrajoja ei tietääkseni ole aiemmin tarkasteltu vastaavan kaltaisesta tutkimusnäkökulmasta.

Olen koonnut tutkimusaineistoni kaksivaiheisesti. Ensinnäkin olen perehtynyt aiempaan Tornionlaaksoa käsittelevään tutkimus- ja paikallishistorialliseen kirjallisuuteen sekä eri aikoina laadittuihin rajaseutua käsitteleviin raportteihin ja selvityksiin. Tämän pohjalta olen kartoittanut rajan sääntelyn kannalta keskeiset kokonaisuudet ja kerännyt mahdollisimman kattavasti niitä koskevaa Suomen ja Ruotsin kansallista sääntelyaineistoa, maiden kahdenvälisiä ja muita kansainvälisiä sopimuksia sekä EU-sääntelyä.

Menetelmällisesti yhtäältä systematisoin rajan sääntelyä kronologisesti eteneviin temaattisiin kokonaisuuksiin. Systematisoinnin keinoin selvitän olemassa ollutta ja olevaa sääntelyä, sen suhdetta muuhun sääntelyyn ja sääntelyn muutosta. Toisaalta kontekstualisoin sääntelyä eli kytken siitä systematisoinnin keinoin jäsentämiäni tietoja samanaikaisiin yhteiskunnallisiin ja sosiokulttuurisiin ilmiöihin. Tässä hyödynnän keskeisenä tietoaineistona aiempaa Tornionlaaksoa koskevaa tutkimus- ja paikallishistoriallista kirjallisuutta, muuta rajaan liittyvää kirjallista aineistoa sekä yleisesti Suomen ja Ruotsin historiaa käsittelevää kirjallisuutta. Kutsun menetelmääni historiapainotteiseksi systematisoinniksi ja kontekstualisoinniksi.

Esittelen tulokseni tutkimuksen päättävässä IV osassa. Ensinnäkin jäsentelen rajan sääntelyn historialliset muutosvaiheet seuraavasti:
1) Väljähkön sääntelyn aika 1809–1918
2) Kansallisvaltiollisuuden aika 1918–1948
3) Lähentymisen aika 1948–2001
4) Oikeudellistumisen aika 2001–

Toiseksi yhdistän systematisoinnin ja kontekstualisoinnin keinoin järjestämäni tiedot sosiaalisen todellisuuden historiallista rakentumista koskevaan tutkimusnäkökulmaani. Arvioni mukaan Tornionlaakson rajan historian kokonaistarkastelussa erityisesti valtiollinen sääntely on ollut omiaan asemoimaan alueen ihmisiä ”suomalaisiksi” ja ”ruotsalaisiksi”, joiden välille on yhä enemmän rakentunut paitsi oikeudellinen myös henkinen ja kulttuurinen raja. Tämä on toteutunut pitkälti samansuuntaisesti sen historiallinen muutosprosessin kanssa, jossa Suomesta ja Ruotsista on tullut aiempaa kokonaisvaltaisemmin säänneltyjä nykyaikaisia hyvinvointi- ja oikeusvaltioita. Siten aluksi kielellisesti ja kulttuurisesti merkityksettömästä rajasta on historian kuluessa näyttänyt tulleen ihmisiä yhä selvemmin toisistaan eri valtiokansalaisuuksiin erotteleva henkinen raja.

Tutkimukseni perusteella sääntelykontekstin muutos on ollut omiaan lisäämään Tornionlaakson rajan erottelevaa merkitystä etenkin 2000-luvulla, vaikka eurooppalainen integraatiosäänsääntely on 1900-luvun loppupuolelta lähtien oikeudellisesti madaltanut rajaa monilla etenkin sisämarkkinoiden toimintaan kytkeytyvillä aloilla. Olen tarkastellut viime vuosikymmenten oikeudellista kokonaisyhteyttä erityisesti kahden sääntelyprosessin kautta. Niistä ensimmäinen koskee pyrkimystä aikaansaada Suomen ja Ruotsin välille yhteinen julkisoikeudellinen kunnallinen toimielin. Toinen prosessi koskee vuonna 1971 tehdyn Suomen ja Ruotsin välisen rajajokisopimuksen korvaamista uudella sopimuksella. Vuonna 2010 voimaan tulleen rajajokisopimuksen myötä palattiin soveltamaan kansallisia lainsäädäntöjä ja viranomaismenettelyjä Tornionjoen vesistöalueella. Aiemmalla sopimuksella perustettu rajan ylittävää toimivaltaa käyttänyt Suomalais-ruotsalainen rajajokikomissio lakkautettiin ja perustettiin uusi komissio ilman vastaavaa oikeudellista asemaa.

Kummassakin tapauksessa Suomen ja Ruotsin kansalliset valmisteluprosessit ja päätöksentekomenettelyt näyttivät korostaneen valtionrajan oikeudellisesti erottelevaa merkitystä riippumatta siitä, mitä mieltä Tornionlaaksossa tuolloin oltiin asiasta. Oikeudellisia edellytyksiä tulkittiin valtiolähtöisesti siten, että Tornionlaakson rajan ylittävien toimintamuotojen käytännöllinen ja rajaseutulähtöinen edistäminen jäi häviölle. Tutkimukseni perusteella tämä oli muutos rajan aiempaan sääntelyhistoriaan, jossa esimerkiksi rajan ylittävää viranomaisyhteistyötä oli tehty pitkään sääntelemättömästi alueen käytännön yhteistyötarpeiden mukaisesti. Kun yhteistyötä lopulta saatettiin sääntelyn piiriin, siihen ei tuolloin tunnistettu juuri liittyvän oikeudellisia tai muita ongelmia. Rajaseutulähtöisen käytännöllisyyden korvautuminen valtiollisella oikeudellisella ongelmakeskeisyydellä edustaa yhtä tärkeää puolta siitä muutoksesta, jonka myötä Tornionlaakson raja on rakentunut.

Kolmanneksi tutkimukseni perusteella rajan rakentuminen eli rajan eri puolten oikeudellishallinnollisten ja sosiaalisten todellisuuksien aiempaa suurempi erkaantuminen toisistaan näyttää merkitsevän sitä, ettei rajan sääntelyssä voida enää aiempaan tapaan nojata tornionlaaksolaisten perinteisten kielellisten ja kulttuuristen yhteyksien varaan. Tällöin etenkin rajan ylittävän yhteistyön sääntelyssä on lähdettävä siitä, että kyse on aiempaa enemmän kahden eri valtion ja niiden kansalaisten välisen yhteistyön järjestämisestä. Oikeudellisten erojen ja niihin liittyvien erilaisten kansallisten edellytysten lisäksi sääntelyssä on otettava yhä painavammin huomioon myös maiden väliset muun muassa kielelliset ja kulttuuriset eroavaisuudet.

Ajatus Tornionlaakson rajattomasta rajasta ei siten tutkimukseni perusteella vastaa sen paremmin oikeudellista kuin sosiaalista todellisuutta. Tästä huolimatta rajan madaltamista voidaan tavoitella. Tutkimus ei sisällä konkreettisia normatiivisia suosituksia. Sen perusteella voitaisiin kuitenkin harkita, olisiko Tornionlaakson rajan sääntelyn aiemmalle historialle tyypillisestä joustavuudesta ja käytännönläheisyydestä otettavissa oppia myös nykyaikana. Tästä voisi olla hyötyä paitsi rajaseudulle myös laajemmin Suomelle ja Ruotsille sekä niiden kansainvälisille yhteistyökumppaneille.