Abstrakti
PUUT, PUISTOT, IHMISET
2.6.-15.10.2023
Taidetta ja tietoa puiden ja puistojen historiasta ja nykypäivästä Rovaniemellä.
PUUT, PUISTOT, IHMISET -näyttely on 11 eri alan taiteilijan ja kuvantekijän yhteistyön tulos. Näyttely koostuu mm. valokuvista, litografioista, videoista, veistoksista ja installaatioista. Lisäksi esillä on noin kuudenkymmenen puidenystävän yhteisötaideteos, jossa on valokuvia puista jotka halutaan suojella. Näyttelyn taiteilijat ja kuvantekijät ovat Miina Alajärvi, Tuija Hautala-Hirvioja, Panu Johansson, Hilkka Liikkanen, Mervi Löfgren Autti, Mari Mäkiranta, Kirsikka Paakkinen, Karoliina Paatos, Eila Puhakka, Kaisa Sirén ja Jukka Suvilehto.
Rovaniemen rakennuskannasta tuhoutui merkittävä osa toisen maailmansodan aikaan. Kaupungissa kasvaa kuitenkin puita, jotka ovat eläneet jo sotia edeltävien sukupolvien aikoina. Niistä kerrotaan verkkojulkaisussa PUUT PUISTOT IHMISET Puiden ja puistojen kulttuurihistoriaa. Lisäksi artikkeleissa käsitellään viheralueiden, puistojen ja niiden suunnitelmien kehittämistä mutta myös toteutumattomia suunnitelmia. Julkaisun kirjoittajina ovat Ella Haavisto, Marketta Harju-Autti, Mervi Löfgren Autti, Päivi Rahikainen, Monica Tennberg ja Virpi Vainio.
Näyttely ja julkaisu ovat syntyneet yhteistyössä Lapin maakuntamuseon ja Puidenystävät - Rovaniemen lähimetsien ja puistojen puolesta -ryhmän kanssa. Näyttelyn ja siihen liittyvän julkaisun tarkoitus on havahduttaa näyttelyssä kävijöitä kohtaamaan puiden, puistojen ja lähiluonnon merkitys.
Yleisöopastukset näyttelyssä keskiviikkoisin 5.7.—6.9. klo 16 (ei 30.8.).
Noin puolen tunnin opastetulla kierroksella tutustutaan Rovaniemen paikallishistoriaan puiden ja puistojen kautta, kuullaan teosten taustoista, sekä pohditaan ihmisten ja puiden suhdetta kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Oppaana toimivat Lapin maakuntamuseon oppaat Elina Karvo ja Christa Haataja.
Opastuksiin pääset Museokortilla tai vaihtonäyttelylipun hinnalla (6 €).
(Muutokset mahdollisia).
Lisätietoja näyttelystä ja KURATOINTI:
Karoliina Paatos, valokuvaaja / karoliina.paatos@rovaniemi.fi / 0403152482
Tuija Alariesto, näyttelyamanuenssi / tuija.alariesto@rovaniemi.fi / 0407341060
Lapin maakuntamuseo, Arktikum, Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi

Alkuperäiskieli | suomi |
---|---|
Tila | Julkaistu - 1 kesäk. 2023 |
OKM-julkaisutyyppi | F2 Julkinen taiteellisen tuotoksen osa |
Tieteenala
- Kuvataide ja muotoilu