Potilaan itsemääräämisoikeus – kestävää sääntelyä, vastuullista punnintaa

Potilaslain mukaan potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Potilaslaki sisältää potilaan itsemääräämisoikeutta turvaavan sääntelyn lisäksi potilaan itsemääräämisoikeutta kaventavaa sääntelyä. Laki rajaa hoitovaihtoehdot lääketieteellisesti perusteltuihin hoitovaihtoehtoihin, oikeuttaa kiireellisen hoidon antamisen, ja sijaispäättäjän käytön tai potilaan edun mukaisen hoitamisen potilaan ollessa kyvytön ymmärtämään terveydentilaansa ja hoitoaan koskevia asioita sekä käyttäytymisensä seurauksia. Potilaan aiemmin ilmaisemaa vakaata ja pätevää hoitotahtoa tulee kuitenkin noudattaa.

Varsinaista potilaan tahdosta riippumatonta hoitoa ja rajoittamistoimenpiteitä koskevaa sääntelyä sisältyy mielenterveyslakiin, tartuntatautilakiin, päihdehuoltolakiin ja lakiin kehitysvammaisten erityishuollosta. Tahdosta riippumattomassa hoidossakin potilaan itsemääräämisoikeuden toteuttaminen on pääsääntö, ja rajoittaminen ja potilaan edun mukaan hoitaminen poikkeus, johon täytyy olla perusteet. Rajoittamisperusteina olemassa olevassa sääntelyssä on potilaan sairauden paheneminen tai hengen tai terveyden vaarantuminen, tai muun henkilön hengen, terveyden tai turvallisuuden vaarantuminen. Tavoitteena on myös varmistaa välttämättömän terveydenhuollon antaminen potilaan edun mukaisesti tilanteissa, kun potilas ei kykene päättämään asioistaan eikä ymmärtämään toimintansa seurauksia.

Täysi-ikäisen potilaan itsemääräämisoikeutta rajoittava sääntely kattaa kuitenkin tosiasialliset somaattisessa hoidossa esiintyvät tilanteet vain osittain. Lainsäädäntöaukon vuoksi täysi-ikäisen potilaan somaattisessa hoidossa tulisi itsemääräämisoikeuden rajoittamistilanteissa soveltaa perus- ja ihmisoikeusnormeja. Normien korkean abstraktiotason, sekä niiden soveltamisen edellyttämän punninnan ja perusoikeuksien yleisten rajoittamisedellytysten arvioimisen näkökulmasta perus- ja ihmisoikeusnormien suora soveltaminen on terveydenhuoltoalan lainsoveltajalle vaikeaa.

Perusoikeuksien rajoittamisen sallitun laajuuden määrittelyä on lainsäädäntöaukon osalta tehty valvontaviranomaisten toimesta sekä lainsoveltajan taholta ohjeistamalla organisaation sisäisesti rajoittamismenettelyjä terveydenhuollon toimintayksiköissä. Oikeusasiamiehen ratkaisukäytännön mukaan perustuslaissa julkiselle vallalle säädetyn välttämättömän huolenpidon turvaamisvelvoitteen täyttäminen voi joskus edellyttää vapausoikeuksiin puuttumista. Ilman lakiin perustuvaa oikeutta suoritettujen rajoittamistoimenpiteiden oikeutusta arvioitaessa on kiinnitetty huomiota paitsi rikoslain oikeuttamisperusteiden soveltumiseen kuhunkin tilanteeseen myös siihen, ovatko toimenpiteet olleet intensiteetiltään perusoikeuksien yleisten rajoittamisedellytysten mukaisia. Sisällöllisiä vaatimuksia rajoittamistoimenpiteille on haettu rajoittamissääntelyä sisältävistä terveydenhuollon erityislaeista sekä lääketieteellisesti perustellun hoidon kriteereistä. Rajoittamistapauksia koskevat ratkaisut ovat joiltakin osin olleet ristiriitaisia.

Itsemääräämisoikeus tulee olemaan oikeuden megatrendi todennäköisesti vielä seuraavat vuosikymmenet. Potilaan itsemääräämisoikeuden ja sen rajoittamisedellytysten sääntelyn on välttämätöntä vastata paitsi ihmisoikeussopimusten vaatimuksiin myös tosiasiallisen hallintotoiminnan tarpeisiin.