"Paljon olen mailimata kulkenut, paljon olen kokenut ja nähnyt": Andreas Alarieston lauletut elämänpolut ja resilienssi

Andreas Alariesto syntyi 11.12.1900 Sodankylän pitäjän Sompiossa, pienessä Rieston kylässä. Kylä sijaitsi tiettömän taipaleen takana noin parisataa kilometriä Napapiiriltä pohjoiseen ja 70 kilometriä Sodankylän kirkolta koilliseen. Lapsuudessaan Alariesto ennätti nähdä niin saamelaisten vanhan kotakulttuurin luontaiselinkeinoineen kuin uuden ajan tuomat muutokset. Andreas Alarieston elämä koostui jaksoista, joiden aikana hyvät asiat ja vastoinkäymiset vuorottelivat. Elämänpolut johtivat hänet Riestonkylästä Lokkaan, Petsamon tietyömaalle, Muurmannin legioonaan kohtalokkaine seurauksineen ja aikuisuuden saavuttaneena takaisin tienrakennustyömaalle. Tienrakentajasta tuli Petsamon Matkailuhotellin talonmies lähes kymmeneksi vuodeksi, mutta sota rikkoi kaikki tulevaisuuden haaveet. Sodan jälkeen alkoi jälleenrakennus, sekä materiaalinen että henkinen. Oman talon rakentaminen Lokkaan, rinnalla Petsamosta löytynyt Riikka-vaimo, ja talonmiehen työ Vuotson matkailumajalla antoivat elämälle luotettavat tukipilarit. Elämää rikastuttivat turvatun toimeentulon lisäksi laulut, joita Alariesto oli tehnyt nuoresta pojasta lähtien, sekä maalaukset, joiden tekoon hänellä nyt oli aikaa ja välineitä. Kuuden eläkevuoden kiihkeä luomiskausi huipentui monien mutkien jälkeen 75-vuotiaan ite-taiteilijan näyttelyyn Helsingin Taidehallissa ja uskomattomaan kuuluisuuteen, jopa maailman maineeseen. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata Andreas Alarieston laulujen ja muisteluiden kautta hänen elämänsä keskeisiä polkuja, hänen kykyään selviytyä vaikeistakin koettelemuksista sekä hänen laulettujen elämänpolkujensa yhteyttä resilienssiin. Luonnehdin resilienssiä traumapsykiatri Boris Cyrulnikin (2009) teoriaan nojautuen. Andreas Alarieston elämä toi mukanaan paljon ankaraa työtä, kärsimystä ja sellaista tuskaa, josta hän vaikeni kuolemaansa asti, mutta hän sai kokea myös onnellisia vuosia ja iloa toiveittensa täyttymisestä. Vaikeitten vuosien kärsimyksillä on saattanut olla oma merkityksensä hänen henkisessä kasvussaan. Resilienssi on voinut olla se tekijä, joka on mahdollistanut elämän jatkuvuuden ja kutsunut esiin jotain ennen näkemättömän hyvää, johon ehkä muuten ei olisi ollut mahdollisuuksia. Andreas Alarieston lauluista muodostuu laulettu päiväkirja, joka tuo esiin hänen lannistumattomuutensa ja lujuutensa sekä auttavaisuutensa ja ystävällisyytensä. Näiden piirteiden kautta voimistui myös resilienssi. Hän oppi käyttämään vastoinkäymisissä puolustuskeinona luovuutta, joka kannusti ja rohkaisi häntä ponnahtamaan jopa entistä parempaan elämään. Runous ja laulaminen auttoivat kestämään ja ylittämään koettelemukset. Näkökulmani tutkimuksessa on kulttuurihistoriallinen ja lähestymistapana käytän mikrohistoriaa. Tutkimukseni perustuu muistitietoon, joten se on otteeltaan narratiivinen. Primaariaineistona ovat äänittämäni ja eri arkistoista löytämäni Andreas Alarieston laulu- ja haastatteluäänitteet, jotka olen litteroinut, sekä henkilökohtaiset muistot kymmenen vuoden ystävyyden ajalta. Niihin vuosiin ja konteksteihin, joista Andreas Alariesto vaikeni täydellisesti, olen tutustunut tutkimuskirjallisuuden, aikalaiskirjallisuuden, lehtiartikkelien ja haastattelujen avulla. 1990-luvun alkupuolella resilienssitutkimus keskittyi lasten resilienssiin. Huomattiin, että yksilön henkilökohtaisien vahvuuksien lisäksi resilienssiä edistivät myös tekijät, jotka liittyivät sosiaalisiin suhteisiin ja ympäristön rakenteisiin. Resilienssi on määritelty sopeutumisprosessiksi, jatkuvaksi muuttuvaksi toiminnaksi, joka on luonut tarpeen tutkimukselle, joka kohdistuu myös aikuis- ja vanhuusikäiseen väestöön. Tämä tutkimus edustaa koko elämänkaaren kattavaa resilienssitutkimusta. Andreas Alarieston laulettujen elämänpolkujen myötä kehittynyt luovuus, ilo ja mielenrauha avaavat uusia näköaloja ymmärrykseen siitä, miten resilienssi toimii ja miten sitä voidaan kasvattaa ja tukea eri ikäkausina ja erilaisissa kulttuurisissa konteksteissa.