Navigointia terveydenhuollossa: sukupuolivähemmistöjen kokemuksia yleisestä terveydenhuollosta ja sukupuolen korjausprosessista

Sukupuolivähemmistöt ovat marginalisoitu ihmisryhmä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisia kokemuksia sukupuolivähemmistöillä on sukupuolen korjausprosessista ja muusta terveydenhuollosta. Tarkastelen lisäksi tapoja, joilla he navigoivat terveydenhuoltoa kohtaamiensa haasteiden vuoksi.

Hyödynnän tutkimuksessa feministisiä sukupuoliteorioita sekä queer-teoreettista valta-analyysiä. Tutkimuksen aineiston muodostaa itse kerätty laaja kvalitatiivinen kyselyaineisto, joka koostuu 97 sukupuolivähemmistöön kuuluvan henkilön vastauksista. Tutkimuksen analyysimenetelmänä olen käyttänyt sisällönanalyysiä.

Tulosten mukaan sukupuolivähemmistöjen kokemuksia yleisestä terveydenhuollosta määrittävät hoitohenkilöstön tiedonpuute sukupuolen moninaisuudesta, väärinsukupuolittaminen, häirintä ja muu epäasiallinen kohtelu. Turvallisia kohtaamisia mahdollistaa hoitohenkilöstön kunnioittava suhtautuminen sukupuolivähemmistöihin. Koska terveydenhuollon käytännöt ensisijaistavat asiakkaina cisihmiset, kokevat monet sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ne luotaantyöntävinä. Sukupuolen korjausprosessissa transihmiset kokevat hoitosuhteeseen liittyvän valta-asetelman, diagnoosikriteerit ja sukupuolinormit kokemuksiaan rajoittavina sekä stressiä ja epävarmuutta aiheuttavina. Myös transihmisten epäasiallinen kohtelu ja erityisesti kokemusten vähättely on niin yleistä, että hyvät kokemukset koetaan positiivisina yllätyksinä. Käytännön ongelmia prosessissa ovat pitkät odotusajat ja matkat transpoleille. Sukupuolivähemmistöt navigoivat haasteellista terveydenhuoltoa sen sukupuolinormeihin mukautumalla, epäkohtiin puuttumalla ja palveluntarjoajien valikoinnilla, minkä mahdollisuudet vaihtelevat. Huono kohtelu johtaa osalla terveydenhuollon välttelyyn tai sukupuolen korjausprosessin hoitojärjestelmän ohittamiseen. Vertaisten ja läheisten tuki on merkittävä voimavara terveydenhuollon aiheuttamista haasteista selviämiseen.

Tulokset osoittavat, että sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuus terveydenhuollossa ei toteudu hoitohenkilöstön syrjivien asenteiden ja järjestelmätason käytäntöjen vuoksi. Hoitohenkilöstön koulutus ja rakenteelliset muutokset sukupuolen moninaisuuden huomioon ottamiseksi ovat tulosten valossa tarpeen. Myös sukupuolen korjausprosessin uudelleenmuotoilu on ajankohtaista hoitoon pääsyn helpottamiseksi. Jatkotutkimusta tarvitaan erityisesti hoitohenkilöstön tiedontarpeista sekä transnuorten kokemuksista.