Meidän Tila -näyttely

Katri Konttinen (Taiteilija)

Tutkimustuotokset: Taiteellinen ja muu ei-tekstimuotoinen muotoNäyttelyItsenäinen taiteellinen teos tai yksityisnäyttelyvertaisarvioitu

Abstrakti

Meidän tila -näyttely esittelee kesäkuussa 2020 toteutunutta, nuorille suunnattua työpajaviikonloppua, jossa toimin yhtenä ohjaajista. Näyttely on myös osana työtäni monitieteisessä ja kansainvälisessä SEEYouth-tutkimushankkeessa, tuoden toimintaa näkyväksi taiteen keinoin. Tutkimushankkeessa rakennetaan Altantin ylittäviä menetelmiä marginaalissa elävien nuorten voimautumiseen taiteen ja muotoilun keinoin. Taiteen ja muotoilun rajapinta sekä monialainen yhteistyö kiinnostavat minua tutkimuksellisesti ja näyttely kytkeytyy jatko-opintoihini Lapin yliopistossa. Työpajojen suunnittelun takana oli monialainen tiimi, jossa yhdistyivät ympäristö -ja yhteisötaide, sosiaalityö sekä nuorten ja heidän taustojensa tunteminen.

Käsittelen näyttelyssäni tuota kesäkuista työpajaviikonloppua, jonka toteutuminen vallitsevan virustilanteen keskellä tuntui erityisen merkityksekkäältä kohtaamiselta ja jossa kaikki mukana olleet ottivat yhdessä osaa toimintaan ja keskusteluihin. Näyttely esittelee kuvien ja installaatioiden kautta prosessia, jossa paikasta muotoutui meidän tila.

Mikä innostaa ja inspiroi nuoria? Miten taiteen keinoin voidaan herättää nuoria pohtimaan ja tutkailemaan omaa elämäntilannetta sekä tulevaisuuden haaveita? Mitä nuorten näkevät katsoessaan tämänhetkistä elämäänsä ja miten he haluavat siihen vaikuttaa?

Narulle ripustetut valokuvat on otettu työpajaviikonloppuna, kapalevyille printatut valokuvat taas tuovat näkyväksi käsiteltyjä teemoja. Työpöytäinstallaatio kertoo kahdesta menetelmästä, joita käytimme työpajoissa. Suunnittelin työpajoja samaisen työpöydän ääressä. Lasiset luupit kuvaavat mukana olleita seitsemää nuorta.

Lasi on materiaalina moniulotteinen ja tarjoaa aina uutta, opettaen tekijäänsä. Jokainen suupuhallettu luuppi on omanlainen ja erityinen, aivan kuten mukana olevat nuoret. Juuri tästä syystä halusin tuoda teokset osaksi näyttelyä. Lasin elävä pinta saa näkymän muuttumaan luupeissa ja se elää myös katsojansa mukana. Mitä nuoret haluaisivat tulevaisuudessa nähdä omien luuppiensa läpi ja miten he voivat näkymään vaikuttaa? Luupit on alun perin suunniteltu kannanotoksi muotoilun keinoista tarjota meille ikkuna kauneuteen epävarmuuden aikana.
Alkuperäiskielisuomi
JulkaisijaLapin yliopisto taiteiden tiedekunta
TilaJulkaistu - 2021
OKM-julkaisutyyppiF1 Julkinen itsenäinen taiteellinen tuotos tai yksityisnäyttely
TapahtumaMeidän tila - Galleria Katve l, Rovaniemi, Suomi
Kesto: 17 jouluk. 202031 tammik. 2021

Hakusanat

  • Näyttely
  • installaatio
  • valokuva
  • SEEYouth

Tieteenala

  • Kuvataide ja muotoilu

Viite tähän julkaisuun