Mari Mäkiranta & Virtaavat vedet -kollektiivi : Maasta ja vedestä

Maasta ja vedestä

“Tunnen viileän veden ja joen virran kumisaappaideni läpi. Nojaan alas, upotan käteni veteen, nostan näytepullon ylös. Vesi näyttää valoa vasten kellertävältä. Siinä ei liiku mitään eliöperäistä. Voiko vesi kuolla? Millä tavoin voimme suhtautua kuolleeseen veteen, kun bakteerien ja mikrobien toiminta on olennainen osa elämää ylläpitäviä voimia ja hengissä pysymistä? Mitä tapahtuisi, jos ymmärtäisimme maan ja veden kumppaninamme? Kyseenalaistuisivatko tällöin ihmistoimijoiden eettiset, taloudelliset ja poliittiset etuoikeudet ja ensisijaisuus?”

(Kittilä, 13.7.2021, ote Mäkirannan tutkimuspäiväkirjasta)

Mari Mäkirannan ja Virtaavat vedet -kollektiivin näyttely käsittelee kaivosten vaikutusta pohjoisen jokiluontoon. Sen keskiössä ovat performatiiviset valokuva- ja videoteokset sekä Kittilän kultakaivoksen ja Kevitsan metallikaivoksen alueilta kerätyt maa- ja vesinäytteet, joihin näyttelyn nimi myös viittaa. Kaivokset laskevat jätevesiään purkuputkia pitkin useisiin jokiin, ja teoskokonaisuus tuo esiin huolen siitä, että jo pienetkin kemikaalipitoisuudet voivat olla vesiluonnolle myrkyllisiä. Suomen kaivoslainsäädännössä ei ole määritelty tarkkoja raja-arvoja kaivosten jätevesien pitoisuuksille, mikä mahdollistaa niiden johtamisen lähes rajoituksetta jokiin, joita simpukat, kalat ja muut elolliset asuttavat.

Näyttelyn videoteokset yhdistävät kollektiivin tekemät näytteenottorituaalit ja kävelyperformanssit, joissa kaivostoiminnan vaikutukset luontoon tulevat konkreettisesti näkyviin. Kevitsan nikkeli-kuparikaivos sijaitsee runsaat 30 kilometriä Sodankylästä pohjoiseen, aivan Natura 2000 -alueen rajalla. Oranssia pölyä -videoteos havainnollistaa, kuinka kaivoksen haitta-aineet kulkeutuvat sen aitojen yli luonnonsuojelualueelle. Kittilän kultakaivos puolestaan johtaa jätevetensä purkuputkea pitkin suojellun Ounasjoen sivujokeen Loukiseen. Kahdenkymmenenviiden kilometrin kävely -teoksessa nähtävä performanssi sijoittui purkuputkitien päälle, joka oli rakennettu luontoon ilman viranomaislupaa. Performanssilla kollektiivin jäsenet vastustivat ympäristötuhoa ja ilmaisivat myötätuntoaan luontoa kohtaan.

Virtaavat vedet -kollektiivin työskentely asettuu aktivistisen taiteen traditioon, joka sen kohdalla tarkoittaa hiljaista luonnon äärelle asettumista. Näyttely tekee näkyväksi näkymättömän, mutta alati läsnäolevan uhan, kuten veden myrkkypitoisuudet ja ilmassa leijuvan jätepölyn. Teosten ohella näyttelyyn kuuluu myös taideaktivismia ja pohjoista luontoa käsittelevä tutkimusjulkaisu Oranssia pölyä (2025), joka on kirjoitettu yhteistyössä sosiologi Vesa Puurosen kanssa.

Maasta ja vedestä -näyttely kutsuu pohtimaan, mitä tapahtuisi, jos luopuisimme luonnon haltuunotosta ja hyödyntämisestä. Voisiko teknologis-taloudellinen suhteemme luontoon muuttua kohtaamiseksi ja vastuuksi? Sallisimmeko luonnon hoivata meitä – ja osaisimmeko itse hoivata sitä?


Mari Mäkiranta (s. 1975, Oulu) on Pohjois-Suomessa asuva taiteilija-tutkija ja Koneen Säätiön rahoittaman Artivismin ääret – Taide, aktivismi ja sukupuolittunut väkivalta -hankkeen (2021–2026) johtaja. Hänen työskentelylleen ovat tunnusomaisia aktivistinen ote, kollektiivisuus ja teosten sijoittuminen liikkuvan kuvan ja valokuvan välimaastoon. Mäkiranta on taiteen tohtori ja visuaalisen kulttuurin tutkimuksen dosentti ja hän työskentelee apulaisprofessorina Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Maasta ja vedestä -näyttelyn teosten valmistamisen on mahdollistanut Virtaavat vedet -kollektiivi, joka koostuu hänen lisäkseen sosiologista, hydrobiologista ja paikallisista kokemusasiantuntijoista.


Taiteilijan työskentelyä ovat tukeneet Koneen Säätiö ja REBOUND-hanke, Lapin yliopisto.