Maisema omaelämäkertakirjoitusten kerronnallisena resurssina

Tutkimme tässä metodologisesti painottuneessa artikkelissamme, millainen kerronnan resurssi maisema on. Kertomuksen tutkimuksen näkökulma yhdistyy artikkelissa sosiaalitieteelliseen elämäkertatutkimukseen. Tarkastelemme maisemaa kerronnan resurssina Elämän konkari -kirjoituskilpailuun osallistuneiden 60–65-vuotiaiden eli kolmatta ikää elävien omaelämäkerrallisissa teksteissä. Lähestyimme aineistoa teorialähtöisesti hyödyntäen David Hermanin (2009a) neljää kerronnallisuuden ulottuvuutta: tilanteisuutta, ajallisuutta, juonellisia käännekohtia ja kokemuksellisuutta. Tilanteisuutta rakennetaan aineistossa yksityiskohtaisina maisemaan tai fyysiseen ympäristöön liittyvinä ankkureina, jotka valottavat lukijalle kerrontatilannetta tai tapahtumien yksityiskohtia. Ajallisuus ilmenee ilmauksina siitä, kuinka kauan kertomuksen tapahtumat kestävät ja miten suuren tilan tapahtumat saavat tekstistä. Ajallisuus voi olla myös merkki siitä, mikä kertomuksen maailmassa on kertojalle tärkeää. Juonellisia käännekohtia tarkasteltaessa käy ilmi, että kerronnassa hyödynnetään sosiaalisia ja normaaleina pidettyjä käsikirjoituksia, joiden vastakohtina esitetään erilaisia käännekohtia tai ”häiriöitä” asioiden tai suhteiden normaalissa kulussa. Kokemuksellisuus kerronnan ulottuvuutena ilmentää eri tilanteiden läpielämistä ja sitä, millaista on tuntea kokemuksellisuuden subjektiivinen luonne (Herman 2009a). Aineistossa kokemuksellisuus näkyy muun muassa tunnetilojen, eroottisten maisemakuvausten ja runojen muodossa. Maisema on aineistossa usein toistuva, monikerroksinen ja rikas kerronnan keino. Analyysi paljasti maiseman yllätyksellisiä ja henkilökohtaisia kerroksia tuoden esiin myös kätkettyjä maisemia.