Abstrakti
Elina Härkönen ja Maria Huhmarniemi ovat toteuttaneet Studio Mustanapaan näyttelyn, jonka pääosassa on villalangat ja luontokuvat. Villalangat on värjätty käsin luonnosta sienillä ja kasveilla. Ne kiertyvät seinäteoksiksi, jotka muistuttavat perinteisiä lankatauluja mutta rikkovat niiden vakiintunutta muotoa. Näyttely kertoo myös värien alkuperistä Lapin luonnossa.
Näyttely jatkaa Härkösen ja Huhmarniemen aikaisempia teoksia, joiden aiheena on käsityöperinne ja sen innoittama nyky- ja yhteisötaide. Huhmarniemi on aiemmin laajentanut himmeleitä installaatioiksi ja Härkönen neulonut maisemakokemuksia villavanttuisiin. Tämän näyttelyprojektin tavoitteena on ollut perehtyä perinteiseen langanvärjäyksen käsityötaitoon ja nähdä mitä värejä Lapin kasvillisuus tarjoaa. Värjäystä on tehty yhteisöllisesti, keskustellen tekemisen lomassa käsityön merkityksistä ja jatkaen ylisukupolvisia perinteitä nykytaiteen kontekstissa. Värjääminen on ollut väriaineiden ja prosessien tutkimusta täynnä yllätyksiä.
Värjäyskasvien keräämiseen, lankojen värjäämiseen ja dokumentointiin on osallistunut iso joukko ihmisiä. Erityiskiitos kuuluu Eira Virtaselle, joka opasti luonnonvärjäämisen saloihin syksyllä 2017. Kiitämme innostavasta yhteistyöstä ja oivaltamisen riemusta ystäviemme: Tuula Vanhatapio, Anniina Koivurova, Salla-Mari Koistinen, Marja Ylioinas, Leena Koski, Yumi Nakano. Kiitos myös sieniasiantuntijalle Seppo Huhmarniemelle sienien keräämisestä ja kuivattamisesta värjäämistä varten.

Alkuperäiskieli | suomi |
---|---|
Julkaisija | Lapin yliopisto taiteiden tiedekunta |
Tila | Julkaistu - 2018 |
OKM-julkaisutyyppi | F1 Julkinen itsenäinen taiteellinen tuotos tai yksityisnäyttely |
Tieteenala
- Kuvataide ja muotoilu