Kuvataidekasvatus kestävyyden vipuvoimana

Ympäristökriisien myötä kestävyysorientaatio on suunnannut kasvatuksen tavoitteita: tiedostamista, ongelmaratkaisutaitoja ja kohtuullisuutta. Kuvataide on yksi koulujen oppiaineista, jolla pyritään kestävyys­murrokseen. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan kuvataidekasvatuksen tieteenalalla kestävyyteen liittyvää tutkimusta on tehty 1990­luvulta lähtien. Tutkimuksellisena lähestymistapana on usein ollut taideperustainen toimintatutkimus, jossa kehitetään kuvataidekasvatuksen strategioita ja käytäntöjä erityisesti pohjoisessa toimintaympäristössä. Systeemiajattelu ja paikkakasvatus ovat toimineet teoreettisena viitekehyksenä pedagogiikan kehittämi­sessä. Tässä artikkelissa arvioidaan tehtyä toimintaa ja tutkimusta 2000­luvulla. Artikkeli nostaa esille kestävyysmurrokseen, systeemiseen muutokseen, eko­sosiaaliseen sivistykseen ja ekokulttuuriin painottuvia käytäntöjä tarkastellen niiden kytköksiä ja solmeutu­misia. Kuvataidekasvatuksella on potentiaalia merkit­täväksi tekijäksi ja katalyytiksi ympäristömyönteisten arvojen sekä systeemisen ajattelun, kestävyyttä edistävien aloitteiden ja ekokulttuurisen kestävyyden edistämisessä. Paikkasidonnainen kuvataidekasvatus on kulttuurisen kestävyysmurroksen vipuvoima.