Kehrääviä ajatuksia kesyttämässä: taiteiden tiedekunnan huhtikuun taiteilija -näyttely

Silja Nikula (Taiteilija)

Tutkimustuotokset: Taiteellinen ja muu ei-tekstimuotoinen muotoNäyttelyItsenäinen taiteellinen teos tai yksityisnäyttely

Abstrakti

Näyttelyn nimi juontuu kuvien tekemisen prosessista, johon kuuluvat kokeileva mieli, sattumat ja virheet. Aluksi mielessä kehrää jokin ajatus, joka vähitellen selkeytyy, ja työ kehkeytyy taukojen aikana alitajunnassa.

Esillä on monenlaisin tekniikoin tehtyjä teoksia, joista suurin osa tuftauksia. Näissä töissä Nikula on kartoittanut uusien materiaalien mahdollisuuksia ja rajoja. Teokset saivat innoituksensa eläinten ja muiden elollisten muodoista. Usein aiheina ovat kalat, linnut tai perhoset, joiden muodot rimpuilevat irti todenmukaisesta vaikutelmasta, muuttuen viivoiksi ja väripinnoiksi. Uusimmissa töissä ovat eläinten rinnalle tulleet ihmishahmot.

Karkeasti jaoteltuna näyttelystä löytyy kahdenlaista tyyliä. Osassa teoksista Nikula on tavoitellut riehakasta liikettä, esimerkiksi lankojen diagonaalisuunnan ja roikkuvien langanpätkien kautta. Graafisen suunnittelijan into pelkistää taas tulee esille töissä, joiden värien määrä on vähäinen, väripinnat tasaisia ja muodot pitkälti geometrisia.

Näyttelyssä on myös retrospektiivinen osio: Kaksi kuvaa kullanhuuhtojista, jotka on tehty vuonna 1983 metalligrafiikan ja öljyvärin menetelmin.
Alkuperäiskielisuomi
JulkaisupaikkaRovaniemi
JulkaisijaLapin yliopisto
TilaJulkaistu - 2025
OKM-julkaisutyyppiF1 Julkinen itsenäinen taiteellinen tuotos tai yksityisnäyttely
TapahtumaKehrääviä ajatuksia kesyttämässä: taiteiden tiedekunnan huhtikuun taiteilija -näyttely - Galleria Lovisa, Lapin yliopisto, Rovaniemi, Suomi
Kesto: 2 huhtik. 202529 huhtik. 2025
https://www.ulapland.fi/news/Silja-Nikula-taiteiden-tiedekunnan-huhtikuun-taiteilijana-Galleria-Lovisassa/nzxestga/d7bd2791-5d82-4b0b-9b3c-0290532d55c7

Hakusanat

  • tuftaus
  • metalligrafiikka
  • öljyvärit

Tieteenala

  • Kuvataide ja muotoilu

Viite tähän julkaisuun