Abstrakti
Tutkimus tarkastelee kansalaisuuden hallintaa suomalaisessa kunnallisessa sosiaali- ja terveyspolitiikassa. Esittelen tutkimuksessa, miten kansalaisuuden hallinnan diskurssit ovat muuttuneet läntisten hyvinvointivaltioiden hyvinvointipolitiikassa 1970-luvulta nykypäivään. Kuvailen miten tämä muutos on heijastunut suomalaiseen hallituspolitiikkaan ja hyvinvointipolitiikkaan. Kysyn tutkimuksessa, miten kansalaisuuden hallinta on muuttunut suomalaisessa kunnallisessa sosiaali- ja terveyspolitiikassa vuodesta 1997 vuoteen 2011. Kysyn myös, mitä seurauksia näillä muutoksilla on kansalaisten itsetunnon ja valtautumisen edellytyksiin.
Tutkimuksen aineistoina käytän Suomen sosiaali- ja terveys ry:n (SOSTE) kyselyitä kuntien sosiaalijohtajille vuosilta 1997–2007. Tämän lisäksi käytän vuonna 2011 keräämääni kyselyaineistoa Suomen kuntien, kuntayhtymien, kuntien yhteistoiminta-alueiden ja sairaanhoitopiirien sosiaali- ja terveyspolitiikasta vastaaville johtajille (vastausprosentti 52). Teoreettisella tasolla tarkastelen kansalaisuuden hallintaa sosiologian, sosiaalipolitiikan ja poliittisen filosofian avaamista näkökulmista. Michel Foucaultin hallinnan teoria toimii työni laajimpana teoreettisena viitekehyksenä. Ymmärrän kansalaisuuden hallinnan diskursiivisesti. Empiirisesti tutkin hallinnan diskursseja sosiaali- ja terveyspolitiikan johtajien mielipiteiden kautta. Käytän tutkimuksessa kaksiulotteista kysymystyyppiä, joka on kyselytutkimuksen kentällä uusi lähestymistapa. Kehitän tutkimuksessa myös kaksiulotteisen kysymyksen vastausten tulkintapaa.
Kansalaisaktiivisuuden merkitys kasvoi kuntien sosiaali- ja terveyspolitiikassa vuosien 1997 ja 2011 välisenä aikana. Vuonna 1997 kansalaisaktiivisuutta korostettiin erityisesti heikommin toimeentulevissa kunnissa. Vuoteen 2011 tultaessa kansalaisaktiivisuuden korkea merkitys on läpäissyt taloudellisilta voimavaroiltaan kaikentyyppiset kunnat. Kansalaisaktiivisuuden korostaminen on yhteydessä tuen heikentämiseen erityisesti päihdeongelmaisilta, pitkäaikaistyöttömiltä ja maahanmuuttajilta. Tämä yhteys on riippumatonta kuntien taloudellisista resursseista. Kuntien (ym.) taloudellisen tilan heikentyessä kansalaisvastuun tukimahdollisuuksia heikentävä vaikutus laajenee koskemaan useampia tuen tarpeessa olevia väestöryhmiä.
Kokonaisuutena ottaen suomalaisessa kunnallisessa sosiaali- ja terveyspolitiikassa seurataan edelleen pohjoismaista universalismia, vaikka järjestelmän selektiiviset ja moraalidiskursiiviset piirteet ovatkin lisääntyneet. Päihdeongelmaisten, pitkäaikaistyöttömien ja maahanmuuttajien asema heikkenee, koska heille asetetut päämäärät ovat ristiriidassa heidän käytettävissä olevien keinojensa kanssa. Tämä ristiriita tuottaa minuuteen kohdistuvan paineen, jonka seurauksena näiden väestöryhmien itsetunnon kehittymisen edellytykset heikentyvät.
Tutkimuksen aineistoina käytän Suomen sosiaali- ja terveys ry:n (SOSTE) kyselyitä kuntien sosiaalijohtajille vuosilta 1997–2007. Tämän lisäksi käytän vuonna 2011 keräämääni kyselyaineistoa Suomen kuntien, kuntayhtymien, kuntien yhteistoiminta-alueiden ja sairaanhoitopiirien sosiaali- ja terveyspolitiikasta vastaaville johtajille (vastausprosentti 52). Teoreettisella tasolla tarkastelen kansalaisuuden hallintaa sosiologian, sosiaalipolitiikan ja poliittisen filosofian avaamista näkökulmista. Michel Foucaultin hallinnan teoria toimii työni laajimpana teoreettisena viitekehyksenä. Ymmärrän kansalaisuuden hallinnan diskursiivisesti. Empiirisesti tutkin hallinnan diskursseja sosiaali- ja terveyspolitiikan johtajien mielipiteiden kautta. Käytän tutkimuksessa kaksiulotteista kysymystyyppiä, joka on kyselytutkimuksen kentällä uusi lähestymistapa. Kehitän tutkimuksessa myös kaksiulotteisen kysymyksen vastausten tulkintapaa.
Kansalaisaktiivisuuden merkitys kasvoi kuntien sosiaali- ja terveyspolitiikassa vuosien 1997 ja 2011 välisenä aikana. Vuonna 1997 kansalaisaktiivisuutta korostettiin erityisesti heikommin toimeentulevissa kunnissa. Vuoteen 2011 tultaessa kansalaisaktiivisuuden korkea merkitys on läpäissyt taloudellisilta voimavaroiltaan kaikentyyppiset kunnat. Kansalaisaktiivisuuden korostaminen on yhteydessä tuen heikentämiseen erityisesti päihdeongelmaisilta, pitkäaikaistyöttömiltä ja maahanmuuttajilta. Tämä yhteys on riippumatonta kuntien taloudellisista resursseista. Kuntien (ym.) taloudellisen tilan heikentyessä kansalaisvastuun tukimahdollisuuksia heikentävä vaikutus laajenee koskemaan useampia tuen tarpeessa olevia väestöryhmiä.
Kokonaisuutena ottaen suomalaisessa kunnallisessa sosiaali- ja terveyspolitiikassa seurataan edelleen pohjoismaista universalismia, vaikka järjestelmän selektiiviset ja moraalidiskursiiviset piirteet ovatkin lisääntyneet. Päihdeongelmaisten, pitkäaikaistyöttömien ja maahanmuuttajien asema heikkenee, koska heille asetetut päämäärät ovat ristiriidassa heidän käytettävissä olevien keinojensa kanssa. Tämä ristiriita tuottaa minuuteen kohdistuvan paineen, jonka seurauksena näiden väestöryhmien itsetunnon kehittymisen edellytykset heikentyvät.
| Alkuperäiskieli | suomi |
|---|---|
| Myöntävä instituutio | |
| Valvoja/neuvonantaja |
|
| Julkaisupaikka | Rovaniemi |
| Kustantaja | |
| Painoksen ISBN | 978-952-484-599-1 |
| Sähköinen ISBN | 978-952-484-613-4 |
| Tila | Julkaistu - 3 toukok. 2013 |
| OKM-julkaisutyyppi | G4 Väitöskirja (monografia) |
Tieteenala
- Sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikka