Abstrakti
Kalahari Highway – taidelähtöiset menetelmät voimaantumisen työkaluna
10.8.2018
Lapin yliopiston koordinoima Participatory development with the Youth (PARTY) -hanke järjestää Kalahari Highway -näyttelyn Galleria Valossa Arktikumissa 16.8 – 16.9. Hanke on toteuttanut taidelähtöisiin menetelmiin perustuvia työpajoja Namibiassa ja Etelä-Afrikassa San-nuorten parissa kehittäen erilaisia menetelmiä voimaantumiseen. Näyttely esittelee nuorten työpajoissa tuottamia teoksia sekä hankkeen tutkijoiden teoksia. Avajaisia vietetään keskiviikkona 15. elokuuta klo 18. Lisäksi hankkeen tutkijat kertovat kokemuksistaan Afrikassa järjestetyistä työpajoista osana Rovaniemi-viikon ohjelmaa Galleria Valossa järjestettävässä tilaisuudessa sunnuntaina 9. syyskuuta klo 13–14.30. Tervetuloa!
San-yhteisöt ovat Kalaharin aavikon reunoilla asuvia alkuperäiskansoja, jotka ovat metsästäjä-keräilijäkulttuurin väistymisen myötä kärsineet työttömyydestä, kuten monet muutkin eteläisen Afrikan nuoret. Työttömyys on vahvimmin iskenyt nuoriin, sillä mahdollisuus koulutukseen on heikko. Hankkeen kautta on pyritty vahvistamaan nuorten kulttuurista identiteettiä, saada heidät arvostamaan omaa taustaansa sekä voimaantumaan taiteen kautta, mikä vahvistaa heidän itseluottamustaan. Taiteen keinoin on kehitetty myös menetelmiä paikallisen kommunikaation vahvistamiseksi nuorten ja yhteisön välillä.
Kalahari Highway on koko Kalaharin aavikon läpi kulkeva valtatie. Valtatien varrelle asettuvat pienet maalaiskylät. Maisemaan ilmestyy välillä kuin tyhjästä aasivankkurit tai aavikon kylästä matkaa tekevä ratsastaja. Öistä valtatietä valaisee Etelän risti.
Näyttelyssä on nähtävillä erilaisin tekniikoin toteutettuja teoksia. Esillä on muun muassa valokuvia, videoita, helmitöitä, huovutusteoksia sekä installaatioita. Teokset tulevat Etelä Afrikan puolelta Grabouwsta, !Khwa Ttusta ja Platfonteinista sekä Namibian Windhoekista.
PARTY-hankkeen yhteistyötahoja ovat Lapin yliopiston lisäksi University of Leeds, Paco Design Collaborative, Namibia University of Science and Technology, Cape Peninsula University of Technology ja South African San institute.
Näyttely on uniikki keino tutustua tutkimushankkeen tuloksin. Tervetuloa!

Julkaisun otsikon käännös | "Kalahari Highway"- taidenäyttely 16.8.-16.9.2018: Lentäviä muurahaisia ja pohjoista kauneutta |
---|---|
Alkuperäiskieli | englanti |
Julkaisupaikka | Valo galleria, Arktikum, Rovaniemi |
Tila | Julkaistu - 16 elok. 2018 |
OKM-julkaisutyyppi | F2 Julkinen taiteellisen tuotoksen osa |
Tapahtuma | Kalahari Highway - Galleria Valo, Rovaniemi, Suomi Kesto: 16 elok. 2018 → 16 syysk. 2018 |
Hakusanat
- ice, photograph, jacquard woven textile, beaded art work, multicultural discussion
Tieteenala
- Kuvataide ja muotoilu