Itsemääräämisoikeuden rajat ja rajoittaminen täysi-ikäisen potilaan somaattisessa hoidossa, johtopäätöksiä

Voimassa oleva tahdosta riippumatonta hoitoa ja rajoittamistoimenpiteitä koskeva sääntely kattaa vain pieneltä osin somaattisessa hoidossa esiintyviä tilanteita, joissa rajoittamista potilaan tai muiden henkilöiden suojelemiseksi on tarvittu. Lainopillisen tutkimukseni tavoitteena oli vastata kysymykseen, millä keinoin somaattisessa hoidossa olevan täysi-ikäisen potilaan rajoittamista koskeva sääntelyaukko voitaisiin paikata.

Tutkimukseni johtopäätöksinä totean, että perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta somaattista hoitoa koskevalle rajoittamissääntelylle on tarve. Ihmisoikeussääntelystä aiheutuu painetta kansallisen sääntelyn itsemääräämisoikeusmallin muutokseen nykyisestä mallista CRPD-yhteensopivaan malliin. Potilaslaki ei teknisesti vaatisi suuriakaan muutoksia ollakseen CRPD-yhteensopiva, mutta muutos käytännön toimintaan olisi huomattava, ja johtaisi ristiriitaan biolääketiedesopimuksen (BLTS) kanssa. Rajoittamissääntelyn osalta ihmisoikeustason normi- ja tulkintaristiriidasta aiheutuu, että CRPD:n tulkintalinjan soveltaminen johtaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS:n) ja BLTS:n loukkaukseen ja päinvastoin. Rajoittamissääntelylle voidaan kuitenkin tutkimukseni perusteella määritellä kaikkien näiden sopimusten kanssa yhteensopivia tavoitteita ja rajauksia. Normi- ja tulkintaristiriitojen vuoksi laadin kaksi rajoittamisääntelymallia: EIS ja BLTS -yhteensopivan päätöksentekokykyyn perustuvan mallin, ja syrjintäneutraaliuteen pyrkivän CRPD-yhteensopivan mallin. Lisäksi tarkastelin tutkimuksessani, millaiseen tilanteeseen CRPD-komitean suosittama rajoittamissääntelyn purkaminen johtaisi.