Henki- tai eläkevakuutukseen perustuvan oikeuden ulosmittauksesta

Tässä kirjoituksessa perehdytään vakuutussopimuslaissa (543/1994) tarkoitettuihin henki- ja eläkevakuutuksiin ja niiden kohteluun ulosotossa. Nämä vakuutusmuodot tuottavat vakuutuksenottajalle oikeuden vakuutuksen säästöön ja nimetylle henkilölle oikeuden vakuutuskorvaukseen. Näillä oikeuksilla on varallisuusarvoa, minkä vuoksi myös ulosotto on niistä kiinnostunut. Henki- tai eläkevakuutuksen ulosmittausta koskee oma erityissäännöksensä (ulosottokaari, 705/2007, 4:70). Lisäksi vakuutussopimuslaissa säädetään tietyin edellytyksin soveltuvasta ulosmittauskiellosta. Tässä kirjoituksessa perehdytäänkin henki- tai eläkevakuutukseen perustuvan oikeuden ulosmittauksen ja ulosmittauskiellon edellytyksiin.
Kirjoituksessa perehdytään ensin henki- ja eläkevakuutuksien määrittelyyn vakuutussopimuslain valossa ja todetaan määritelmien olevan yhtenäisiä ulosottokaaren erityissäännöksen kanssa. Tämän pohjalta kartoitetaan erot takaisinosto-oikeuden ja vakuutuskorvausten ulosmittauksen ja ulosmittauskiellon osalta. Tarkastelussa havaittiin haasteellisia tulkintatilanteita liittyen muutoksenhakuoikeuteen henki- tai eläkevakuutukseen perustuvan toistuvaistulon ulosmittauksessa ja ulosottoperusteen vanhentumiseen.
Tässä päädytään puoltamaan muutoksenhakuoikeuden määrittelemistä korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen vastaisesti myös toistuvaistulon ulosmittauspäätökseen. Vanhentumiskysymyksen osalta todetaan, että vakuutukseen perustuvia oikeuksia voidaan rajoitetusti käyttää myös vanhentuneen saatavan suorituksiin, jos ulosmittaus on tehty ennen vanhentumista. Tämä mahdollisuus riippuu siitä, onko ulosmitattu takaisinostoarvo vai oikeus vakuutussuorituksiin sekä jälkimmäisten osalta siitä, maksetaanko suoritukset kerralla vai erissä.
Kirjoitus päätetään de lege ferenda huomioihin, joissa suositellaan muutosta sääntelyyn. Ulosottomiehelle tulisi harkita oikeutta henki- tai eläkevakuutuksen eräännyttämiseen korvaushakemuksella. Harkinnan arvoista olisi myös näiden vakuutusmuotojen huomioiminen osana velallisen tulopohjaa.