Heinäkansan huutoja ja kuiskauksia -näyttely

Seija Ulkuniemi (Taiteilija)

Tutkimustuotokset: Taiteellinen ja muu ei-tekstimuotoinen muotoNäyttelyItsenäinen taiteellinen teos tai yksityisnäyttelyvertaisarvioitu

Abstrakti

Seipäillä kuivuvat heinät ovat perinteisesti kuuluneet suomalaiseen maalaismaisemaan. Maanviljelijät kuivattivat eläinten rehuksi tarkoitetun heinän seipäillä. Heinäntekotalkoisiin osallistuivat kaikki perheenjäsenet ja usein myös monet vapaaehtoiset kyläläiset. Aikuiset haravoivat heinät kokoon ja nostivat ne seipäille. Lapset juoksivat seipäältä toiselle laittaen puutikkuja seipäiden reikiin sitä mukaa, kun joku huusi: ”Tikku!” Talkoopäivän kohokohta oli lepohetki luonnon helmassa kahvin ja pullan kera. Koska viime vuosikymmeninä eläimiä on alettu ruokkia tuorerehulla, heiniä paalataan muovikelmuihin. ”Heinäkansa” on katoamassa.

Seija Ulkuniemen silmissä jokainen seipäällä kuivuva heinähahmo näyttäytyy yhtenä heinäkansan jäsenenä. Ulkuniemi kuvasi tätä kansaa Kemijoen varrella sijaitsevassa kotikylässään Muurolassa ja läheisessä Ruikassa vuosina 2015 ja 2016.

Ulkuniemen näyttely on kaksiosainen. Osa I, vuonna 2017 valmistunut ”Kuiskauksia”, koostuu Muurolan heinähahmoista, joiden Ulkuniemi kuuli kuiskaavan muidenkin katoamassa olevien asioiden/ihmisten puolesta. Näyttelyn teosnimet paljastavat näitä hiljaisia viestejä. Osa II, ”Huutoja”, välittää heinähahmojen äänekkäitä valituksia nykyihmisten maailman ongelmista ja vääryyksistä.

Kuvillaan Ulkuniemi kunnioittaa heinänkuivausperinnettä: rankan työn tuottamaa hikipisaroiden valtavaa määrää; työtä yhteisen päämärän eteen; heinäkansan hahmojen kauneutta, sekä ihmisiä, jotka yhä pitävät tätä kansaa elossa heinää kuivattamalla.


Julkaisun otsikon käännösCRIES AND WHISPERS OF HAY PEOPLE
Alkuperäiskielisuomi
JulkaisupaikkaÄkäslompolo
JulkaisijaGalleria Kellokas
TilaJulkaistu - 2023
OKM-julkaisutyyppiF1 Julkinen itsenäinen taiteellinen tuotos tai yksityisnäyttely
TapahtumaHeinäkansan huutoja ja kuiskauksia -näyttely - Galleria Kellokas, Äkäslompolo, Suomi
Kesto: 2 syysk. 202318 lokak. 2023
https://www.lapintaiteilijaseura.fi/events/seija-ulkuniemi/

Hakusanat

  • heinä
  • valokuva
  • ongelmat

Tieteenala

  • Yhteiskuntamaantiede, talousmaantiede, ml. yhteiskuntatieteellinen ympäristöntutkimus
  • Kuvataide ja muotoilu

Sormenjälki

Sukella tutkimusaiheisiin 'Heinäkansan huutoja ja kuiskauksia -näyttely'. Ne muodostavat yhdessä ainutlaatuisen sormenjäljen.

Viite tähän julkaisuun