Eurooppalainen vakauttajavaltio Suomessa

Tutkimustuotokset: Kirjoitus lehdessä tai erikoisnumeron toimittaminenArtikkeliTieteellinenvertaisarvioitu

Abstrakti

Saksalainen taloussosiologi Wolfgang Streeck on esittänyt teorian vakauttajavaltiosta: kapitalismin ja demokratian yhteensopimattomuus on johtanut siihen, että valtion rooliksi on muodostunut markkinoiden tyydyttäminen velaksi elämisen jatkamiseksi. Artikkelissa tarkastellaan Streeckin vakauttajavaltiota koskevaa teoriaa Euroopan talous- ja rahaliiton kontekstissa, erityisesti Suomen näkökulmasta. Artikkelissa eritellään vakauttajavaltion tekijät, joilla Streeckin mukaan on vaikutuksia kansalliseen tasoon, sekä arvioidaan näiden esiintymistä Suomessa. Artikkelin tarkoitus on ensisijaisesti arvioida Suomen tapahtumia Streeckin teorian valossa, mutta se mahdollistaa myös Streeckin teorian arvioinnin. Artikkelin johtopäätös on, että Streekin näkemys siitä, kuinka ylikansallisen vakauttajavaltion esiinmarssi syrjäyttää kansallisen demokraattisen päätöksenteon, ei kaikilta osin pidä paikkaansa Suomessa. Analyysi tuo kuitenkin esiin seikkoja, jotka antavat aihetta huoleen myös Suomessa.
Alkuperäiskielisuomi
Julkaisu Poliittinen talous
Vuosikerta6-7
Numero1
DOI - pysyväislinkit
TilaJulkaistu - 2019
OKM-julkaisutyyppiA1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli

Hakusanat

  • demokratia
  • eurokriisi
  • kapitalismi
  • Wolfgang Streeck
  • vakauttajavaltio

Tieteenala

  • Oikeustiede

Viite tähän julkaisuun