Empatian ja yhteisön laajentaminen taidekasvatuksen ja yhteisötaiteen keinoin

Ympäristökriisit ja yksinäisyyden kokemukset haastavat taidekasvattajia ja
taiteilijoita tuottamaan tilanteita, joissa osallistujat tuntevat yhteisöllisyyttä.
Posthumanistinen filosofia suuntaa yhteisökäsitystä verkostoksi, joka sisältää
myös ei-inhimillisen luonnon. Tässä visuaalisessa esseessä tarkastelen yhteisön laajentamista taidekasvatuksen ja yhteisötaiteen keinoin taideperustaisessa toimintatutkimuksessa. Analysoin yhteisöllisyyttä luovan matkailun kontekstissa paikallisten ja vieraiden kohtaamisena sekä osallistavassa installaatiotaiteessa, joka pyrkii ohjaamaan vuorovaikutteisiin luontokokemuksiin. Esimerkeissäni taidekasvatus vaikuttaa matkailualle ja taidemaailmaan. Taidekasvatuksen ja taiteen tuottama yhteisö on avoimuuteen ja empaattisuuteen pyrkivä ja vuorovaikutus on kehollista, sanatonta tai monikielistä. Yhteisöllisyys laajenee myös taiteilijatyöryhmiksi ja kollektiiveiksi, joissa taiteilijat tekevät yhteistyötä toisten taiteilijoiden, luonnonmateriaalien ja -elementtien kanssa.