Alue, elinvoima ja sukupuolten työnjako – ohjelmatekstien ja tilastojen vertailua

Irmeli Kaarina Kari-Björkbacka

Tutkimustuotokset: Kirjoitus kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussaLukuTieteellinenvertaisarvioitu

Abstrakti

Suomen Euroopan Unionin jäsenyyden myötä alueiden kehittämisessä on siirrytty ohjelmaperusteiseen aluepolitiikkaan, jossa projektit ovat kehittämisen instrumentti. Kilpailu rahoituksesta järjestää alueen työtä ja taloutta. Samanaikaisesti sukupuolten työnjaon vallitessa ja alueiden kilpaillessa keskenään aluekehittämisvaroista tämä kaikki on tarkoittanut paikallista sukupuolittunutta taloutta, joka on järjestänyt sukupuolten työtä ja paikkoja alueella. Artikkeli on yhteiskuntatieteellinen sosiologian ja sukupuolentutkimuksen käsitteistöön perustuva näkökulma alueen elinvoimaan empiirisenä kohteenaan Lapin maakuntasuunnitelmat vuosilta 2009 ja 2014 sekä Lapin väestöä, työvoimaa, työssäkäyntiä ja työllisiä kuvaavat tilastot. Analysoin aineistoja erikseen ja yhdessä retorisesti ja sisällöllisesti sekä vertaan
niitä keskenään.
Artikkeli osoittaa sen, kuinka alueen tulevaisuuden elinehtojen suunnittelussa tilastollisen tiedon käyttö on vähentynyt entisestään. Tämä kertoo muutoksesta strategisesta alueesta kohti ”konsulttialuetta”, jossa maakunnan strategisen kehittämisen rinnalle on noussut alueen markkinointi rahoituksen saamista varten.
Suunnitelmien sisällöt ja esitystavat ovat muuttuneet rahan anomisesta ja arvottamisesta myyntipuheeksi eli ”pitchaukseksi”, jossa tunteisiin vaikuttamisesta eli affekteista on tullut osa aluetaloutta. Tämä tekee aluetaloudesta affektitaloutta piilottaen vallitsevan ja suhteellisen muuttumattoman sukupuolten työnjaon, sen erot ja järjestykset.

Alkuperäiskielisuomi
OtsikkoLapin elinvoima
ToimittajatLeena Suopajärvi, Seija Tuulentie
JulkaisupaikkaRovaniemi
KustantajaLapin tutkimusseura ry
Sivut5-17
Vuosikerta2017
ISBN (elektroninen)978-951-9327-74-7
TilaJulkaistu - 21 joulukuuta 2017
OKM-julkaisutyyppiA3 Vertaisarvioitu artikkeli kokoomateoksessa

Julkaisusarja

SarjaActa Lapponica Fenniae
Numero28
ISSN0457-1754

Hakusanat

  • Muuttuva työ
  • muuttuva talous
  • alue
  • alueiden kehittäminen
  • sukupuoli
  • sukupuolten työnjako

Tieteenala

  • Sosiologia
  • Sosiaalityö
  • Nais- ja sukupuolentutkimus

Viite tähän julkaisuun