Abstrakti
Syrjäytyminen on monimuotoinen, ajankohtainen yhteiskunnallinen ilmiö. Syrjäytymisvaarassa olevan nuoren elämään on kasautunut tasapainoista kasvua ja kehitystä vaarantavia tekijöitä. Nuoren syrjäytymiskehityksen äärimmäisenä seurauksena voidaan pitää hänen tuomitsemistaan vankilaan rikoskäyttäytymisestä. Nuorta henkilöä ei suljeta maassamme vankilaan, mikäli se on millään tavoin vältettävissä. Vankeusrangaistuksen on pahimmillaan todettu vahvistavan syrjäytymisprosessia sekä sosiaalistavan vankilaan ja rikolliseen elämäntapaan.
Yhdeksänvuotinen peruskoulu on lakisääteinen osa suomalaisten lasten ja nuorten arkea, ja siten keskeinen osa-alue tarkasteltaessa nuorten syrjäytymisvaaraa ja vankilassa olevien nuorten vankeutta edeltänyttä elämää. Peruskoulun tehtävänä on sosiaalistaa ja integroida nuoret yhteiskuntaan sekä pätevöittää heitä tiedollisesti. Putoaminen perus- tai toisella asteella vaikeuttaa moninaisesti yhteiskuntaan kiinnittymistä ja asettaa nuoren laajempaan syrjäytymisvaaraan.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia peruskoululaisia nuoret vangit ovat kertomustensa mukaan olleet, mitkä kokemukset peruskoulussa ovat olleet heille merkityksellisiä sekä miten he haluaisivat kehittää peruskoulua omien kokemustensa pohjalta. Aikaisempien tutkimusten mukaan vangit ovat kokeneet koulun usein kielteisesti ja heidän koulutustasonsa on keskimääräistä alhaisempi.
Tutkimustuloksina kuvataan 29 iältään 17–21-vuotiaan vankilaan tuomitun nuoren peruskoulukertomukset. Nuoria on haastateltu Oulun ja Pelson vankiloissa. Kertomuksia eritellään laadullisen sisällönanalyysin pohjalta narratiivisella tutkimusotteella. Narratiivien analyysissä merkityksellisimmiksi kouluvuosia kuvaaviksi kategorioiksi nousevat koululaisena olemisen haasteellisuus, opettajien moninainen merkitys koulunkäynnille sekä pienryhmä-siirron tuottama koulumielekkyyden lisääntyminen. Narratiivisessa analyysissä kertomuksia lähestytään kokonaisuuksina ja niistä konstruoidaan kolme tyyppikertomusta koululaisuudesta perus-kouluun sitoutumisen ja suhtautumisen pohjalta. Tulososion päätteeksi esitetään vuorovaikutukseen pohjautuva malli tavoista, joilla opettaja on toiminnallaan joko edistänyt tai ehkäissyt nuorten vankien koulusta putoamista.
Nuoret vangit olivat suhtautuneet koulunalkuun pääosin myönteisesti, muutamat välinpitämättömästi, mutta ei kukaan kielteisesti. Heidän kertomuksissaan ensimmäisiltä kouluvuosilta esiintyi kouluun pääsemisen intoa, oppimisen iloa, halua suoriutua tiedollisesti ja tietoista yritystä sopeutua koulun vaatimuksiin, toki vaikeuksiakin. Nämä myönteiset, koulusuoriutumista edistävät elementit katosivat kertomuksista ajan myötä. Yläasteelle siirtyminen näyttäytyi monelle taitekohtana, joka aktivoi orastavat vaikeudet. Kaikkien nuorten vankien koulunkäynnin keskeisiksi kuvaajiksi nousivat moninainen aktiivinen ja passiivinen ei-toivottu käyttäytyminen. Koulutyö oli ollut epävakaata ja vuorovaikutus aikuisten kanssa hyvin konfliktialtista. Koulusta putoamisen prosessi oli ollut jokaisella viime kädessä omanlaisensa, mutta kertomuksissa oli runsaasti myös yhteneväisyyksiä. Yhtä lukuun ottamatta kaikki nuoret olivat koulupudokkaita: kolme oli pudonnut perusasteella ja 25 toisella asteella.
Opiskelu ja oppimisen tavoittelu eivät saaneet suurta sijaa nuorten vankien kertomuksissa, vaan kertomukset keskittyivät kouluun sosiaalisena ympäristönä. Tutkimus vahvistaa ongelmien kasautumistaipumusta ja osin myös niiden ylisukupolvista ilmenemistä. Nuorten vankien ongelmat olivat alkaneet usein hyvin varhaisessa vaiheessa ja kasvaneet ikä- ja kouluvuosien edetessä. Kertomuksissa kuuluneet väliintulot eivät olleet tuntuneet nuorista tarkoituksenmukaisilta eivätkä ne olleet katkaisseet syrjäytymiskehitystä, vaan pikemminkin vieraannuttaneet nuoria entisestään koulusta ja yhteiskunnasta.
Tutkimus haastaa pohtimaan menettelytapoja, joilla koulu voi osaltaan ehkäistä koulusta putoamista ja siten syrjäytymistä laajemminkin. Tutkimuksen tulokset koskettavat yksittäisten opettajien pedagogisten käytäntöjen ja vuorovaikutustapojen lisäksi koko koulun kulttuuria. Tutkimus liittyy myös haastavasti käyttäytyvien ja erilaisten oppijoiden integrointiin ja inkluusioon sekä opinto-ohjaukseen ja oppilashuoltotyöhön liittyviin kysymyksiin.
Social exclusion is a manifold and topical societal phenomenon. Adolescents who are in danger of exclusion face factors that threaten their balanced growth and development. Probably, the ultimate result of the process of exclusion is to convict an adolescent of criminal behavior. In Finland, a young person is not put in prison if it can be avoided. At worst, imprisonment is proven to boost the process of exclusion and to socialize the adolescent into the prison and criminal life style.
Nine-year-long comprehensive education is a statutory part of Finnish children’s and adolescents’ everyday lives, and this central role must be included when dissecting the danger of exclusion among adolescents and examining their lives before imprisonment. The task of comprehensive school is to socialize and integrate adolescents into society, and to provide them with necessary knowledge. Dropping out at the comprehensive or upper secondary school level makes socialization into society difficult in many ways, and puts adolescents in danger of exclusion.
The purpose of the research was to find out, according to the young prisoners’ narratives, what they had been like, what experiences at the comprehensive school had been significant to them, and how they would like to develop a comprehensive school based on their own experiences. According to previous studies, prisoners had negative experiences at school and their educational level was lower than average.
The results include descriptions of the narratives of their school time from twenty-nine young prisoners, aged 17-21. The adolescents were interviewed in Oulu and Pelso prisons. The narratives are analyzed through qualitative content analysis and the narrative research approach. In the analysis of narratives, the most significant categories representing the adolescents’ school years were the challenges of being a schoolchild, teachers’ influence over attending school, and the increased meaningfulness of school perceived after being transferred to a small teaching group. Through the narrative analysis, the narratives were analyzed as a whole, and three types of narratives of studenthood from the viewpoint of school commitments and attitudes were constructed. The end of the results section features a model of teachers’ interaction-based ways of enhancing or preventing young prisoners from dropping out of school.
Most of the young prisoners had positive attitudes toward school at the time of starting school. Some were uninterested, but none of them had a negative attitude towards school. Their stories of the first years of school described enthusiasm for starting school, the joy of learning, wishing to perform intellectually, and a conscious effort to adjust to school, however, the stories revealed some hardships as well. These positive elements that enhanced school performance disappeared from the narratives as they proceeded. Transferring to secondary school was a turning point that activated nascent difficulties. Various active and passive undesirable behaviors were salient descriptors in all of the young prisoners’ school experiences. Their school work had been unstable, and interaction with adults had been quite susceptible to conflicts. While everyone’s dropout process was unique, their narratives had plenty in common. Except for one young prisoner, everyone interviewed had dropped out from school: three of them from the comprehensive school, and twenty-five from the upper secondary school.
Studies and pursuit of studying did not have much focus in the adolescents’ narratives; instead, they concentrated on the school as a social environment. The study strengthens the previous results: the accumulation of problems and their intergenerational occurrence. Often, these young prisoners’ difficulties had emerged at a quite early stage and increased with their age and advancement in school. Interventions were not regarded as appropriate and had not interrupted the process of exclusion; instead, they merely estranged the adolescents from the school and the society.
The study urges us to discuss methods to help the school prevent dropouts and thus prevent exclusion even more widely. The results concern not only individual teachers’ pedagogical practices and ways of interaction, but also the whole school culture. Additionally, the study is related to the question of the integration and inclusion of students with challenging behavior and various learners, as well as addressing issues of student counseling and pupil welfare work.
Yhdeksänvuotinen peruskoulu on lakisääteinen osa suomalaisten lasten ja nuorten arkea, ja siten keskeinen osa-alue tarkasteltaessa nuorten syrjäytymisvaaraa ja vankilassa olevien nuorten vankeutta edeltänyttä elämää. Peruskoulun tehtävänä on sosiaalistaa ja integroida nuoret yhteiskuntaan sekä pätevöittää heitä tiedollisesti. Putoaminen perus- tai toisella asteella vaikeuttaa moninaisesti yhteiskuntaan kiinnittymistä ja asettaa nuoren laajempaan syrjäytymisvaaraan.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia peruskoululaisia nuoret vangit ovat kertomustensa mukaan olleet, mitkä kokemukset peruskoulussa ovat olleet heille merkityksellisiä sekä miten he haluaisivat kehittää peruskoulua omien kokemustensa pohjalta. Aikaisempien tutkimusten mukaan vangit ovat kokeneet koulun usein kielteisesti ja heidän koulutustasonsa on keskimääräistä alhaisempi.
Tutkimustuloksina kuvataan 29 iältään 17–21-vuotiaan vankilaan tuomitun nuoren peruskoulukertomukset. Nuoria on haastateltu Oulun ja Pelson vankiloissa. Kertomuksia eritellään laadullisen sisällönanalyysin pohjalta narratiivisella tutkimusotteella. Narratiivien analyysissä merkityksellisimmiksi kouluvuosia kuvaaviksi kategorioiksi nousevat koululaisena olemisen haasteellisuus, opettajien moninainen merkitys koulunkäynnille sekä pienryhmä-siirron tuottama koulumielekkyyden lisääntyminen. Narratiivisessa analyysissä kertomuksia lähestytään kokonaisuuksina ja niistä konstruoidaan kolme tyyppikertomusta koululaisuudesta perus-kouluun sitoutumisen ja suhtautumisen pohjalta. Tulososion päätteeksi esitetään vuorovaikutukseen pohjautuva malli tavoista, joilla opettaja on toiminnallaan joko edistänyt tai ehkäissyt nuorten vankien koulusta putoamista.
Nuoret vangit olivat suhtautuneet koulunalkuun pääosin myönteisesti, muutamat välinpitämättömästi, mutta ei kukaan kielteisesti. Heidän kertomuksissaan ensimmäisiltä kouluvuosilta esiintyi kouluun pääsemisen intoa, oppimisen iloa, halua suoriutua tiedollisesti ja tietoista yritystä sopeutua koulun vaatimuksiin, toki vaikeuksiakin. Nämä myönteiset, koulusuoriutumista edistävät elementit katosivat kertomuksista ajan myötä. Yläasteelle siirtyminen näyttäytyi monelle taitekohtana, joka aktivoi orastavat vaikeudet. Kaikkien nuorten vankien koulunkäynnin keskeisiksi kuvaajiksi nousivat moninainen aktiivinen ja passiivinen ei-toivottu käyttäytyminen. Koulutyö oli ollut epävakaata ja vuorovaikutus aikuisten kanssa hyvin konfliktialtista. Koulusta putoamisen prosessi oli ollut jokaisella viime kädessä omanlaisensa, mutta kertomuksissa oli runsaasti myös yhteneväisyyksiä. Yhtä lukuun ottamatta kaikki nuoret olivat koulupudokkaita: kolme oli pudonnut perusasteella ja 25 toisella asteella.
Opiskelu ja oppimisen tavoittelu eivät saaneet suurta sijaa nuorten vankien kertomuksissa, vaan kertomukset keskittyivät kouluun sosiaalisena ympäristönä. Tutkimus vahvistaa ongelmien kasautumistaipumusta ja osin myös niiden ylisukupolvista ilmenemistä. Nuorten vankien ongelmat olivat alkaneet usein hyvin varhaisessa vaiheessa ja kasvaneet ikä- ja kouluvuosien edetessä. Kertomuksissa kuuluneet väliintulot eivät olleet tuntuneet nuorista tarkoituksenmukaisilta eivätkä ne olleet katkaisseet syrjäytymiskehitystä, vaan pikemminkin vieraannuttaneet nuoria entisestään koulusta ja yhteiskunnasta.
Tutkimus haastaa pohtimaan menettelytapoja, joilla koulu voi osaltaan ehkäistä koulusta putoamista ja siten syrjäytymistä laajemminkin. Tutkimuksen tulokset koskettavat yksittäisten opettajien pedagogisten käytäntöjen ja vuorovaikutustapojen lisäksi koko koulun kulttuuria. Tutkimus liittyy myös haastavasti käyttäytyvien ja erilaisten oppijoiden integrointiin ja inkluusioon sekä opinto-ohjaukseen ja oppilashuoltotyöhön liittyviin kysymyksiin.
Social exclusion is a manifold and topical societal phenomenon. Adolescents who are in danger of exclusion face factors that threaten their balanced growth and development. Probably, the ultimate result of the process of exclusion is to convict an adolescent of criminal behavior. In Finland, a young person is not put in prison if it can be avoided. At worst, imprisonment is proven to boost the process of exclusion and to socialize the adolescent into the prison and criminal life style.
Nine-year-long comprehensive education is a statutory part of Finnish children’s and adolescents’ everyday lives, and this central role must be included when dissecting the danger of exclusion among adolescents and examining their lives before imprisonment. The task of comprehensive school is to socialize and integrate adolescents into society, and to provide them with necessary knowledge. Dropping out at the comprehensive or upper secondary school level makes socialization into society difficult in many ways, and puts adolescents in danger of exclusion.
The purpose of the research was to find out, according to the young prisoners’ narratives, what they had been like, what experiences at the comprehensive school had been significant to them, and how they would like to develop a comprehensive school based on their own experiences. According to previous studies, prisoners had negative experiences at school and their educational level was lower than average.
The results include descriptions of the narratives of their school time from twenty-nine young prisoners, aged 17-21. The adolescents were interviewed in Oulu and Pelso prisons. The narratives are analyzed through qualitative content analysis and the narrative research approach. In the analysis of narratives, the most significant categories representing the adolescents’ school years were the challenges of being a schoolchild, teachers’ influence over attending school, and the increased meaningfulness of school perceived after being transferred to a small teaching group. Through the narrative analysis, the narratives were analyzed as a whole, and three types of narratives of studenthood from the viewpoint of school commitments and attitudes were constructed. The end of the results section features a model of teachers’ interaction-based ways of enhancing or preventing young prisoners from dropping out of school.
Most of the young prisoners had positive attitudes toward school at the time of starting school. Some were uninterested, but none of them had a negative attitude towards school. Their stories of the first years of school described enthusiasm for starting school, the joy of learning, wishing to perform intellectually, and a conscious effort to adjust to school, however, the stories revealed some hardships as well. These positive elements that enhanced school performance disappeared from the narratives as they proceeded. Transferring to secondary school was a turning point that activated nascent difficulties. Various active and passive undesirable behaviors were salient descriptors in all of the young prisoners’ school experiences. Their school work had been unstable, and interaction with adults had been quite susceptible to conflicts. While everyone’s dropout process was unique, their narratives had plenty in common. Except for one young prisoner, everyone interviewed had dropped out from school: three of them from the comprehensive school, and twenty-five from the upper secondary school.
Studies and pursuit of studying did not have much focus in the adolescents’ narratives; instead, they concentrated on the school as a social environment. The study strengthens the previous results: the accumulation of problems and their intergenerational occurrence. Often, these young prisoners’ difficulties had emerged at a quite early stage and increased with their age and advancement in school. Interventions were not regarded as appropriate and had not interrupted the process of exclusion; instead, they merely estranged the adolescents from the school and the society.
The study urges us to discuss methods to help the school prevent dropouts and thus prevent exclusion even more widely. The results concern not only individual teachers’ pedagogical practices and ways of interaction, but also the whole school culture. Additionally, the study is related to the question of the integration and inclusion of students with challenging behavior and various learners, as well as addressing issues of student counseling and pupil welfare work.
| Alkuperäiskieli | suomi |
|---|---|
| Pätevyys | Kasvatustieteen tohtori |
| Valvoja/neuvonantaja |
|
| Myöntöpäivämäärä | 1 jouluk. 2012 |
| Julkaisupaikka | Lapin yliopistopaino |
| Painoksen ISBN | 978-952-484-582-3 |
| Sähköinen ISBN | 978-952-484-586-1 |
| Tila | Julkaistu - 1 jouluk. 2012 |
| OKM-julkaisutyyppi | G4 Väitöskirja (monografia) |
Hakusanat
- narratiivinen tutkimus
- sosiaalinen sopeutumattomuus
- käyttäytymishäiriö
- piilo-opetussuunnitelma
- nuorten syrjäytyminen
- syrjäytyminen
- nuorisorikollisuus
- vankila
Tieteenala
- Yleinen kasvatustiede