Projektin tiedot
Kuvaus
Pyörät pyörimään - kestävän pyörämatkailun ja pyöräilyosaamisen kehittäminen Lapissa -hankkeen tavoitteena on suunnitella ja pilotoida kestävän pyörämatkailun koulutus yhteistyössä kolmen oppilaitoksen kesken. Koulutus vastaa pyörämatkailun kasvun myötä lisääntyneeseen koulutustarpeeseen tarjoten räätälöityjä moduuleja, jotka liittyvät esim. pyöräoppaana toimimiseen, pyöräreittien rakentamiseen, pyörän huoltoon sekä kestävyyteen ja vastuullisuuteen pyörämatkailussa. Kolmen oppilaitoksen yhteistyöstämä koulutuspilotti on myös hankkeen uutuusarvo, sillä se mahdollistaa eri koulutustaustoilta ja -tasoilta olevien henkilöiden osaamisen kehittämisen omien tarpeidensa ja kiinnostuksensa mukaisesti. Hankkeen kohderyhmiä ovat työikäinen väestö, työssä olevat, työttömät ja työvoiman ulkopuolella olevat. Kohderyhmään kuuluvat myös työnantajat ja työntekijät, erityisesti matkailualan kausityöntekijät, joille hankkeen koulutus antaa mahdollisuuden laajentaa työssäoloaikaa sesonkien ulkopuolelle uuden osaamisen avulla.
Tärkeimmät tulokset
Hankkeen tuloksena syntyy pilotoitu, räätälöitävissä oleva koulutus, jonka avulla vastataan tulevaisuuden osaajatarpeisiin pyörämatkailussa ja sen kehittämisessä. Koulutusten ja toimintatapojen pilotoinnin kautta syntyy koulutusmalli, jonka sisältöjä voidaan hyödyntää koulutusorganisaatioiden koulutustarjonnassa ja muissa oppilaitoksissa. Hankkeen tuloksista laaditaan myös kevyt selvitysraportti, joka sisältää kaikki keskeiset tulokset ja suositukset hankkeen jälkeiselle jatkuvalle kehitystyölle.
Tila | Käynnissä |
---|---|
Todellinen alku/loppupvm | 01.03.2025 → 28.02.2027 |
Linkit | https://www.ulapland.fi/FI/Yksikot/Koulutus--ja-kehittamispalvelut/Toiminta-ja-referenssit/Pyorat-pyorimaan |
Rahoitus
- MUU EU-RAHOITUS