Projekteja vuodessa
Henkilökohtainen profiili
Tutkimusintressit
Työskentelen erityisasiantuntijana Lapin yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteisessä Centre of Excellence for Multibeing Justice in Indigenous Societies (MultiBEING) -huippuyksikössä Rovaniemellä.
Olen myös vieraileva tutkija Helsingin yliopiston globaalissa kehitystutkimuksessa, jossa toimin aiemmin määräaikaisessa yliopistonlehtorin tehtävässä, sekä lisäksi kansainvälisen kehitystutkimuksen dosentti Jyväskylän yliopistossa.
Olen väitellyt kansainvälisistä suhteista (2010). Väitöskirjani käsitteli rauhanliikettä ja globaalin vastarinnan teorioita. Tutkimusintressejäni ovat globaali eriarvoisuus, rauha ja kehitys, pakotettu muutto ja pakolaisuus, yhteiskunnalliset liikkeet ja aktivismi, post/dekoloniaalinen ja feministinen teoria, etnografia ja osallistava tutkimus. Viime aikoina olen keskittynyt erityisesti vastarinnan feminisaatioon, dekoloniaaliseen feministiseen solidaarisuuteen ja taidelähtöisiin menetelmiin.
Olen tutkinut slummiaktivismia ja naisten oikeuksia ajavia liikkeitä Nepalissa ja Bangladeshissa, pakkosiirtoja ja slummihäätöjä vastustavia liikkeitä Intiassa, turvapaikanhakijoita Suomessa ja rauhanaktivisteja Iso-Britanniassa. Suomen Akatemia rahoitti hankettani Governance, Resistance and Neoliberal Development: Struggles against Development-Induced Displacement and Forced Evictions in South Asia (2013–2016).
Olen ollut vieraileva tutkija Intiassa (Mahanirban Calcutta Research Group 2011–2012), Nepalissa (Nepal Institute of Peace 2012, 2014, 2020), Bangladeshissa (Refugee and Migratory Movements Research Unit, University of Dhaka 2015) ja Australiassa (University of Newcastle 2019).
Tärkeimmät julkaisuni ovat Globalizing Resistance against War (Routledge 2012) ja yhdessä kollegojen kanssa toimitetut teokset Arts-Based Methods for Decolonising Participatory Research (Routledge 2021) ja Civil Disobedience from Nepal to Norway (Routledge 2022).
Olen Kehitystutkimuksen seuran hallituksen jäsen ja toiminut aiemmin seuran varapuheenjohtajana (2019, 2023, 2024). Kuulun Helsinki Inequality Initiative (INEQ) -verkostoon, Global Extractivisms and Alternatives Initiative (EXALT) -tutkimusryhmään ja olen Kaupunkitutkimusinstituutin (URBARIA) jäsen.
Toimin kolmen tieteellisen julkaisun toimituskunnassa (Journal of Resistance Studies, SAGE Open ja Kosmopolis). Yhdessä Sarah Murrun kanssa koordinoimme kansainvälistä Resistance Studies Network -verkostoa.
Tehtäviini ei tällä hetkellä kuulu opetusta, mutta ohjauksessani on useita väitöskirjatutkijoita, pääosin politiikkatieteiden, kansainvälisten suhteiden, kehitystutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen tieteenaloilta.
Koulutus / tieteellinen pätevyys
Yhteiskuntat. toht., politiikkatieteet, Lapin yliopisto
Myöntöpäivä: 24 marrask. 2010
Tehtävät yliopiston ulkopuolella
Visiting researcher in Global Development Studies, Helsingin yliopisto
1 elok. 2026 → …
University lecturer in Global Development Studies, Helsingin yliopisto
1 helmik. 2024 → 31 heinäk. 2026
Docent/adjunct professor, Jyväskylän yliopisto
23 syysk. 2020 → …
Visiting senior research fellow, Nepal Institute of Peace
1 tammik. 2020 → 31 tammik. 2020
Visiting senior research fellow, University of Newcastle
1 jouluk. 2019 → 31 jouluk. 2019
Evaluator, European Commission
5 lokak. 2018 → 18 marrask. 2018
Evaluator, European Commission
6 lokak. 2017 → 3 jouluk. 2017
Evaluator, European Commission
10 lokak. 2016 → 20 marrask. 2016
Evaluator, European Commission
29 helmik. 2016 → 15 huhtik. 2016
Visiting post-doctoral researcher, University of Dhaka
1 marrask. 2015 → 21 jouluk. 2015
Evaluator, European Commission
22 kesäk. 2015 → 25 syysk. 2015
Visiting post-doctoral researcher, Nepal Institute of Peace
15 toukok. 2014 → 15 heinäk. 2014
Book editor, Institute for Northern Culture
15 lokak. 2012 → 30 marrask. 2012
Visiting post-doctoral researcher, Nepal Institute of Peace
1 huhtik. 2012 → 30 kesäk. 2012
Visiting post-doctoral researcher, Mahanirban Calcutta Reseach Group
1 lokak. 2011 → 31 maalisk. 2012
Tieteenala
- Kansainvälinen politiikka
- Monitieteinen
- Muut yhteiskuntatieteet
Hakusanat
- Globaali kehitystutkimus
- Sukupuolentutkimus
- Muuttoliiketutkimus
- Pakotettu muutto
- Pakolaisuus
- Jälkikoloniaalinen teoria
- Yhteiskunnalliset liikkeet
- Aktivismi
- Taidelähtöiset menetelmät
Sormenjälki
- 1 Samanlaiset profiilit
-
LAIC: Learning Across Indigenous Contexts: Advancing Participation in Public Policy, Chile -Finland
Alakorva, S. (Vastuuhenkilö), Valkonen, S. (Muu), Magga, A.-M. (Muu), Aikio, Á. (Muu), Seppälä, T. (Muu) & Valkonen, J. (Muu)
01.08.2026 → 31.12.2028
Projekti: Yhteisrahoitteinen projekti
-
MultiBEING YTK: Kohti moniolevaista oikeudenmukaisuutta. Ihmisyys ja ihmisen vastuu alkuperäiskansojen yhteiskunnissa
Valkonen, S. (Vastuuhenkilö), Aikio, Á. (Tutkija), Äijälä, M. (Tutkija), Alakorva, S. (Tutkija), Magga, A.-M. (Tutkija), Valkonen, J. (Tutkija), Roos, S. (Tutkija), Seppälä, T. (Muu) & Alajärvi, M. (Muu)
01.01.2026 → 31.12.2028
Projekti: Yhteisrahoitteinen projekti
-
REND: Pohjoismainen demokratia koetteilla: kansalaistottelemattomuus poikkeuksellisina aikoina
Kukko, J.-E. (Tutkija), Seppälä, T. (Tutkija), Nykänen, T. (Tutkija), Luoma-aho, M. (Tutkija), Koikkalainen, P. (Vastuuhenkilö), Kotiranta, S. (Tutkija) & Haataja, C. (Tutkija)
01.09.2018 → 31.12.2022
Projekti: Yhteisrahoitteinen projekti
-
CIMO Fellowship/Afroja Khanam
Seppälä, T. (Vastuuhenkilö) & Khanam, A. (Muu)
Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO
01.10.2014 → 30.06.2015
Projekti: Yhteisrahoitteinen projekti
-
RESISTANCE: Hallintaa, vastarintaa ja uusliberaalia kehityspolitiikkaa: Kamppailut kehitysprojekteista johtuvia pakkosiirtoja ja häätöjä vastaan Etelä-Aasiassa
Seppälä, T. (Vastuuhenkilö)
01.09.2013 → 31.08.2016
Projekti: Yhteisrahoitteinen projekti
-
Decolonizing and Feminizing Citizenship Otherwise: Enfleshment from the Borderlands of (non)Being
Motta, S. C. & Seppälä, T., 2025, julkaisussa: Globalizations. 22, 7, s. 1223-1236 14 s.Tutkimustuotokset: Kirjoitus lehdessä tai erikoisnumeron toimittaminen › Pääkirjoitus › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Open access -
Special Issue: Decolonising and Feminising Citizenship Otherwise: Enfleshment from the Borderlands of (non)Being
Motta, S. C. (Vieraileva toimittaja) & Seppälä, T. (Vieraileva toimittaja), 3 lokak. 2025, julkaisussa: Globalizations. 22, 7Tutkimustuotokset: Kirjoitus lehdessä tai erikoisnumeron toimittaminen › Lehden erikoisnumeron toimittaminen › Tieteellinen › vertaisarvioitu
-
Beyond Protest: Crafting Peace and Justice through Constructive Resistance [Book review]
Seppälä, T., 7 toukok. 2024, julkaisussa: Journal of Resistance Studies. 10, 1, s. 118–124 7 s.Tutkimustuotokset: Kirjoitus lehdessä tai erikoisnumeron toimittaminen › Artikkeli › Tieteellinen
Open access -
Kiistanalaista vieraanvaraisuutta ja affektiivista läheisyyttä: Kokemuksia turvapaikanhakijoiden kotimajoituksesta [Book review]
Seppälä, T., kesäk. 2024, julkaisussa: Sosiologia. 61, 2, s. 130–133 4 s.Tutkimustuotokset: Kirjoitus lehdessä tai erikoisnumeron toimittaminen › Artikkeli › Tieteellinen
Open access -
Making Feminist Sense of Militarisation of the Mind
Hast, S., Kotilainen, N., Seppälä, T., Särmä, S. & Vastapuu, L., 3 kesäk. 2024, julkaisussa: Critical Studies on Security. 12, 3, s. 229-234 6 s.Tutkimustuotokset: Kirjoitus lehdessä tai erikoisnumeron toimittaminen › Artikkeli › Tieteellinen
4 Sitaatiot (Scopus)
Aktiviteetit
-
Panel on Interaction
Seppälä, T. (Paneelin jäsen)
4 syysk. 2026Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistuminen ja tapahtuman järjestäminen › Konferenssiin, työpajaan, paneeliin, sessioon tai tutoriaaliin osallistuminen
-
Being/Becoming an Ethnographer
Seppälä, T. (Organisoija) & Rantala, O. (Organisoija)
3 syysk. 2026 → 4 syysk. 2026Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistuminen ja tapahtuman järjestäminen › Työpajan, paneelin, session tai tutoriaalin järjestäminen
-
Vastaväittäjä: Saroj Koirala (Jyväskylän yliopisto)
Seppälä, T. (Vastaväittäjä)
21 elok. 2026Aktiviteetti: Arviointi › Väitöskirjan esitarkastus, vastaväittäjänä toimiminen tai väitöskirjalautakunnan jäsenyys
-
Book launch: Times of Global Injustice: Temporalities of Power and Community Beyond Disciplinary Boundaries
Stråth, B. (Paneelin jäsen), Keedus, L. (Paneelin jäsen) & Seppälä, T. (Paneelin jäsen)
27 toukok. 2026Aktiviteetti: Tapahtumaan osallistuminen ja tapahtuman järjestäminen › Konferenssiin, työpajaan, paneeliin, sessioon tai tutoriaaliin osallistuminen
-
Valtiotieteellisen tiedekunnan edustaja Sergio Fernández Bravon väitöskirjan arviointilautakunnassa
Seppälä, T. (Arvioija)
22 toukok. 2026Aktiviteetti: Arviointi › Väitöskirjan esitarkastus, vastaväittäjänä toimiminen tai väitöskirjalautakunnan jäsenyys
Mediasisällöt
-
Täältä tulee Gen Z - Nuoret kaatavat hallituksia ympäri maailmaa
28.10.2025
1 kohde/ Medianäkyvyys
Mediasisältö: Tutkimus
-
What are some of the limitations and possibilities of arts-based research?
28.03.2025
1 kohde/ Medianäkyvyys
Mediasisältö: Tutkimus
-
-
Uusi tutkimushanke: Outo aktivismi voi herättää närää, mutta sillä on demokratisoivaa potentiaalia
12.12.2023
1 kohde/ Medianäkyvyys
Mediasisältö: Tutkimus
-