Projekteja vuodessa
Henkilökohtainen profiili
Tutkimusintressit
Kansallinen ja kansainvälinen erityispedagoginen tutkimus ja kehittäminen. Näkökulmina mm. koulukokemukset (perusopetus ja II aste), koulutuksellinen syrjäytyminen ja siihen vaikuttavat tekijät, syrjäytyminen laajemmin yhteiskunnallisesti, eriarvoisuuteen vaikuttaminen, välittävä opettajuus, sairaalapedagogiikka.
Vaativa monialainen tuki - tutkimus ja kehittäinen (VAATU) -tutkimusryhmän toinen johtaja
VAATU-tutkimusryhmä tuottaa tutkimustietoa vaativan monialaisen tuen toimijoista. Keskiössä ovat mm. vuosittaiset tilastoinnit sekä valtakunnallisen kehittämistyön tutkimus. Vaativan monialaisen tuen toimijoilla tässä tarkoitetaan sairaalaopetusyksiköitä, Elmeri-kouluja, Valteri-koulua sekä valtion koulukotikoulua. Yhteistyökumppaneina kehittämistyössä ovat VAATU-toimijoiden lisäksi Opetushallitus, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä VIP-hankkeen toimijat.
(Lisätietoa löytyy Itä-Suomen yliopiston hallinnoimalta VAATU-tutkimusryhmäsivustolta.)
Sairaalaopetushenkilöstön työhyvinvointi - tutkimusprojekti
Sairaalaopetuksen työhyvinvointi on kahden yliopiston (Lapin yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto) yhteinen tutkimusprojekti, jossa tutkitaan koettua työhyvinvointia Suomen eri sairaalaopetusyksiköissä. Tutkimusprojektin vastuututkijoina ovat professori Tanja Äärelä (LY), professori Taina Hintsa (UEF) ja dosentti Jyrki Huusko (UEF).
VAMOS-tutkimuskollektiivin professorijäsen
VAMOS tutkijakollektiivi on perustettu TUVET ja VAKA-TUVET-tutkimus- ja kehittämishankkeiden toiminnan jatkamiseksi, jotta monipuolinen ja menestyksekäs yhteistyö aihetta tutkivien parissa jatkuu. Kollektiivi koostuu jo pidemmän tutkijanturan tehneistä tutkijoista sekä väitöskirjatutkijoista.
(Lisätietoa löytyy Itä-Suomen yliopiston VAMOS-tutkimuskollektiivisivuilta.)
Opetusintressit
Päävastuu erityispedagogiikan tieteenalan opetuksesta ja tutkimuksesta Lapin yliopistossa.
Tehtävät yliopiston ulkopuolella
Erityispedagogiikan dosentti, Itä-Suomen yliopisto
29 elok. 2018 → …
Tieteenala
- Yleinen kasvatustiede
Sormenjälki
- 1 Samanlaiset profiilit
Verkosto
-
Moninainen koulu 2 - intensiivisintä tukea tarvitsevat oppilaat kaikille yhteisessä koulussa
Turunen, T., Äärelä, T., Tuomisto, A. & Norvapalo, K.
15.05.2023 → 30.06.2025
Projekti: Yhteisrahoitteinen projekti
-
Moninainen koulu - vaativimmat oppilaat kaikille yhteisessä koulussa
Turunen, T., Äärelä, T., Tuomisto, A. & Norvapalo, K.
04.05.2022 → 31.12.2023
Projekti: Yhteisrahoitteinen projekti
-
HOHTO: Erityispedagogisen osaamisen ja digitaalisten ohjaustaitojen vahvistaminen hyvinvoinnin ja oppimisen tukemiseksi
Kyrö-Ämmälä, O., Väätäjä, J., Lakkala, S. & Äärelä, T.
Opetus- ja kulttuuriministeriö
01.01.2021 → 31.12.2022
Projekti: Yhteisrahoitteinen projekti
-
Everyday creativity as a part of self-efficacy among parents who have children with special needs
Ronkainen, N., Äärelä, T. & Uusiautti, S., 2024, Special Education. Perspectives, opportunities and challenges. Bentley, J. R. (toim.). Nova Science Publishers, s. 61-90Tutkimustuotokset: Kirjoitus kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Luku › Tieteellinen › vertaisarvioitu
-
Peruskoulun kauaskantoinen merkitys elämänkulussa
Äärelä, T. & Ruutu, P., 17 helmik. 2023, Lasten ja nuorten rikokset: opas ennaltaehkäisyyn ja rikoskierteiden katkaisuun. Turkka, H. & Saarholm, J. (toim.). Jyväskylä: PS-kustannus, s. 89-110 21 s.Tutkimustuotokset: Kirjoitus kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Luku › Tieteellinen
-
Self-efficacy in parents of children with special needs: A state-of-the-art review of research and implications
Ronkainen, N., Uusiautti, S. & Äärelä, T., 2023, julkaisussa: European Journal of Special Education Research. 9, 3, s. 249-274Tutkimustuotokset: Kirjoitus lehdessä tai erikoisnumeron toimittaminen › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Open accessTiedosto3 Lataukset (Pure) -
Towards more inclusive hospital school education: hospital school leaders perceptions toward inclusion and hospital school education in Finland
Äärelä, T. & Huusko, J., 8 toukok. 2023, s. 30-32. 3 s.Tutkimustuotokset: Konferenssiesitys › Abstrakti › Tieteellinen
Open access -
Elmeri-koulujen kansallinen tilannekuva 2021-2022
Äärelä, T. & Huusko, J., 18 toukok. 2022, julkaisussa: eErika : Erityispedagogista tutkimusta ja koulutuksen arviointia . 1, s. 61-67 7 s.Tutkimustuotokset: Kirjoitus lehdessä tai erikoisnumeron toimittaminen › Artikkeli › Tieteellinen
Open access
Palkinnot
-
Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkki
Äärelä, Tanja (Vastaanottaja), 6 jouluk. 2021
Palkinto: Palkinto tai huomionosoitus urasta
-
Vuoden Sairaalaopettaja
Äärelä, Tanja (Vastaanottaja), 24 marrask. 2014
Palkinto: Palkinto tai huomionosoitus urasta
Aktiviteetit
-
Millaisia taitoja tämän päivän aikuiset tarvitsevat?
Tanja Äärelä (Puhuja)
27 marrask. 2023Aktiviteetti: Esitelmä › Julkinen esitelmä tai kutsuttu puheenvuoro
-
Vaativan monialaisen tuen toimijat Suomessa
Tanja Äärelä (Puhuja) & Jyrki Huusko (Puhuja)
27 marrask. 2023Aktiviteetti: Esitelmä › Julkinen esitelmä tai kutsuttu puheenvuoro
-
Tutkijoiden terveiset: Vaativan monialaisen tuen toimijoiden kansallinen tilannekuva ja konsultatiivisen sairaalaopetuksen nykytila
Tanja Äärelä (Puhuja) & Jyrki Huusko (Puhuja)
17 marrask. 2023Aktiviteetti: Esitelmä › Julkinen esitelmä tai kutsuttu puheenvuoro
-
Sairaalaopetus kansallisesti uusimman tutkimustiedon valossa
Tanja Äärelä (Puhuja) & Jyrki Huusko (Puhuja)
16 marrask. 2023Aktiviteetti: Esitelmä › Julkinen esitelmä tai kutsuttu puheenvuoro
-
Vahvasti oireilevat lapset koulussa
Tanja Äärelä (Puhuja) & Jyrki Huusko (Puhuja)
14 marrask. 2023Aktiviteetti: Esitelmä › Julkinen esitelmä tai kutsuttu puheenvuoro
Mediasisällöt
-
-
-
-
Professori: "Koulujen ongelmia ei ratkaista vain kouluttamalla erityisopettajia" – Lapin yliopistossa alkavat erityispedagogiikan opinnot
05.09.2023
1 kohde/ Medianäkyvyys
Mediasisältö: Opetus
-
SuomiAreena: Miksi 13-vuotias haluaa tappaa?
27.06.2023
1 kohde/ Medianäkyvyys
Mediasisältö: Yhteiskunta