Projekteja vuodessa
Henkilökohtainen profiili
Tutkimusintressit
Tutkimukseni aiheena ovat prosessit, joissa ihminen kasvaa yhteisöjen ja yhteiskunnan jäsenenä. Tarkastelen taideperustaisen toimintatutkimuksen lähestymistavoilla pedagogisia tai taiteeseen liittyviä yhteisöllisiä ja osallistavia toimintoja, joilla sosiaalista kasvua tuetaan. Tutkimukseni konteksteja ovat yhteisöt ympäristökonflikteissa, oppivassaluovassa matkailussa sekä taideperustaisessa ympäristökasvatuksessa informaalisen opetuksen piirissä. Toimintatutkimuksella pyrin käynnistämään tai tukemaan kestävyysmurrosta.
Opetusintressit
Olen työskennellyt yliopistonlehtorina Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa kuvataidekasvatuksen ja soveltavan kuvataiteen aloilla vuodesta 2002 alkaen ja apulaisprofessorina ja opetuksen varadekaanina syksystä 2022 alkaen. Olen kehittänyt erityisesti soveltavan kuvataiteen opetusta yhteistyössä eri tieteen- ja ammattialojen kanssa.
Tehtävät yliopiston ulkopuolella
UArctic Chair arktisessa taiteessa ja muotoilussa, University of the Arctic
1 tammik. 2025 → 31 jouluk. 2029
Tieteenala
- Kuvataide ja muotoilu
Hakusanat
- nykytaide
- yhteisötaide
- ympäristötaide
- soveltava kuvataide
- taideperustainen tutkimus
- toimintatutkimus
Sormenjälki
- 1 Samanlaiset profiilit
Verkosto
-
ASAD Nordplus 2025
Huhmarniemi, M. (Vastuuhenkilö), Ylioinas, M. (Muu) & Martin, P. (Muu)
01.05.2025 → 01.10.2026
Projekti: Yhteisrahoitteinen projekti
-
Lessons of the Land: New Genre Arctic Art And Land-Based Learning
Hiltunen, M. (Muu), Stöckell, A. (Muu), Tuiskuvaara, T. (Muu) & Huhmarniemi, M. (Vastuuhenkilö)
Memorial University Newfoundland
01.07.2024 → 31.03.2026
Projekti: Yhteisrahoitteinen projekti
-
Lessons of the Land: New Genre Arctic Art And Land-Based Learning
Huhmarniemi, M. (Vastuuhenkilö)
01.07.2024 → 31.03.2026
Projekti: Yhteisrahoitteinen projekti
-
Personalisoitu tekoäly moniaistisen oppimisen tukena - musiikin, äänen ja kuvan rajapinnat integroivassa taidekasvatuksessa
Huhmarniemi, M. (Vastuuhenkilö) & Manninen, A. (Muu)
16.05.2024 → 30.06.2026
Projekti: Yhteisrahoitteinen projekti
-
Tohtoripilotti 2024-2027
Laitinen, M. (Vastuuhenkilö), Ratinen, I. (Vastuuhenkilö), Huhmarniemi, M. (Vastuuhenkilö), Ruokamo, H. (Vastuuhenkilö), Lohiniva-Kerkelä, M. (Vastuuhenkilö), Järvinen, K.-M. (Tutkija), Hakanen, T. (Tutkija), Puumalainen, M. (Tutkija), Jyläskoski, N. (Tutkija), Tiikkainen, U. (Tutkija), Uuskallio, A. (Tutkija), Vuorikoski, K.-M. (Tutkija), Väistö, N. (Tutkija), Autio, S. (Tutkija), Lakkonen, T. (Tutkija), Fu, L. (Tutkija), Kurttila, S. (Tutkija), Halonen, K.-M. (Muu), Suhonen, M. (Muu), Hautala, S. (Muu), Vakkala, H. (Muu), Kimpimäki, M. (Muu), Mäihäniemi, B. (Muu), Kemi, U. (Muu), Rytilahti, P. (Muu) & Jokela, T. (Muu)
01.03.2024 → 31.12.2027
Projekti: Tulossopimusrahoitus
-
Pöheikön kutsu: taideperustaista ympäristökasvatusta pohjoisen ekokulttuurissa
Huhmarniemi, M., Hiltunen, M. & Jokela, T., 2026, (Hyväksytty/Painossa) Esi- ja alkuopetuksen käsikirja. Kyrönlampi , T., Mäkitalo , K. & Uitto, M. (toim.). 3 toim. Santalahti-kustannusTutkimustuotokset: Kirjoitus kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Luku › Tieteellinen › vertaisarvioitu
-
Aaltoilmiö : Himmelin varjo I ja II -installaatio
Nieminen, A. (Taiteilija) & Huhmarniemi, M. (Taiteilija), 2025Tutkimustuotokset: Taiteellinen ja muu ei-tekstimuotoinen muoto › Taideteos › Taiteellisen produktion tai yhteisnäyttelyn itsenäinen osa
-
Arktinen taide avauksena kulttuuriseen kestävyysmurrokseen
Jokela, T. & Huhmarniemi, M., 2025, julkaisussa: Kulttuuripolitiikan tutkimuksen vuosikirja . 8, 1, s. 27–48 22 s.Tutkimustuotokset: Kirjoitus lehdessä tai erikoisnumeron toimittaminen › Artikkeli › Tieteellinen
Open accessTiedosto18 Lataukset (Pure) -
Art-Based Action Research as a Tool for Developing Practices in Art Education
Jokela, T. & Huhmarniemi, M., 2025, Living with Land and people: A handbook for artistic project and art-based action research in the arctic. Huhmarniemi, M. & Jokela, T. (toim.). Rovaniemi: Lapin yliopisto taiteiden tiedekunta, s. 52-82 31 s. (Publications of the Faculty of Art and Design of the University of Lapland. Series C. Overviews and discussion; Nro 79). (Publications of the Faculty of Art and Design of the University of Lapland. Series C. Overviews and discussion; Nro 82).Tutkimustuotokset: Kirjoitus kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussa › Luku › Ammatillinen
Open access -
Art intermediaries as catalysts for added exchange and sustainability in the Arctic. Arctic Yearbook.
Petäjäjärvi, K. & Huhmarniemi, M., 2025, (Hyväksytty/Painossa) julkaisussa: Arctic yearbook.Tutkimustuotokset: Kirjoitus lehdessä tai erikoisnumeron toimittaminen › Artikkeli › Tieteellinen › vertaisarvioitu
Palkinnot
-
International Design Award Engage4BIO: This is Bioeconomy
Hernandez Cervantes, F. (Vastaanottaja) & Huhmarniemi, M. (Vastaanottaja), maalisk. 2025
Palkinto: Palkinto tai huomionosoitus tuotoksesta
Tiedosto
Aktiviteetit
-
Uudistava aktinen taidekasvatus pohjoisten yhteisöjen ja ympäristöjen tukena -symposium
Hiltunen, M. (Puhuja), Huhmarniemi, M. (Puhuja), Korsström-Magga, K. (Puhuja), Autio, S. (Puhuja) & Väistö, N. (Puhuja)
7 marrask. 2025Aktiviteetti: Esitelmä › Konferenssiesitelmä
-
Art with Arctic Land and Communities
Huhmarniemi, M. (Puhuja)
7 marrask. 2025Aktiviteetti: Esitelmä › Konferenssiesitelmä
-
Art and Educational Practices with Arctic Land and Communities
Huhmarniemi, M. (Puhuja)
6 marrask. 2025Aktiviteetti: Esitelmä › Konferenssiesitelmä
-
Lessons of the Land: Ecocultural Practices in Wool and Natural Dyeing
Huhmarniemi, M. (Puhuja)
4 marrask. 2025Aktiviteetti: Esitelmä › Konferenssiesitelmä
-
Significant other of the North: Ecoculture in documentary storytelling in Polar Night Light
Väistö, N. (Puhuja) & Huhmarniemi, M. (Toinen tekijä)
3 marrask. 2025Aktiviteetti: Esitelmä › Konferenssiesitelmä
Mediasisällöt
-
Iloitsemme aktivismista
Mäkiranta, M. & Huhmarniemi, M.
24.02.2023
1 kohde/ Medianäkyvyys
Mediasisältö: Yhteiskunta
-
Mitä kuuluu käsityömatkailun kehittämiseen?
Huhmarniemi, M., Kilpimaa, P., Kugapi, O. & Laivamaa, L.
13.05.2020
1 kohde/ Medianäkyvyys
Mediasisältö: Yhteiskunta