Tutkimustuotoksia vuodessa
Tutkimustuotoksia vuodessa
väitöskirjatutkija, asiantuntija, tietokirjailija, toimittaja, valokuvaaja
Tutkimustuotoksia vuodessa
Aikakautemme suurin ympäristökatastrofi ilmastonmuutos aiheuttaa nopeita muutoksia pohjoisilla alueilla. Väitöskirjatutkimuksellani selvitän kolonialistisia toimia Saamenmaalla erilaisten elinkeinointressien luomassa ristitulessa, sekä saamelaista ympäristötietoutta ja toimijuutta pohjoisen alueen suojelijoina. Tutkimuksellani pyrin tekemään näkyväksi assimiloivia yhteiskuntarakenteita, sekä edistämään alkuperäiskansaoikeuksien ja saamelaisten itsemääräämisoikeuden toteutumista Suomessa.
Parhaillaan työskentelen väitöskirjatutkijana Lapin yliopistolla Maj ja Tor Nesslingin säätiön apurahalla. Lisäksi työskentelen saamelaisoikeuksien asiantuntijana Amnesty International Suomen osastolla ja tutkijana Amnesty International Suomen, Ruotsin ja Norjan osastojen sekä Saamelaisneuvoston yhteisessä Just Transition in Sápmi -hankkeessa.
AIEMPI KOULUTUS
2013 Valtiotieteiden maisteri, kehitysmaatutkimus, Helsingin yliopisto
2009 Humanististen tieteiden kandidaatti, yleinen historia, Helsingin yliopisto
Tutkimustuotokset: Kirjoitus lehdessä tai erikoisnumeron toimittaminen › Kirjan / elokuvan / artikkelin arvostelu › Yleistajuinen
Tutkimustuotokset: Kirjoitus lehdessä tai erikoisnumeron toimittaminen › Blogikirjoitus › Yleistajuinen
Tutkimustuotokset: Kirjoitus lehdessä tai erikoisnumeron toimittaminen › Blogikirjoitus › Yleistajuinen
Tutkimustuotokset: Kirjoitus lehdessä tai erikoisnumeron toimittaminen › Artikkeli › Yleistajuinen
Tutkimustuotokset: Kirjoitus lehdessä tai erikoisnumeron toimittaminen › Artikkeli › Ammatillinen
Ranta, Kukka (Vastaanottaja), 13 marrask. 2019
Palkinto: Palkinto tai huomionosoitus tuotoksesta
Ranta, Kukka (Vastaanottaja), 31 maalisk. 2023
Palkinto: Osallistuminen kutsukilpailuun tai sijoittuminen kilpailussa
Kukka Ranta (Asiantuntija)
Aktiviteetti: Luottamustehtävä tai jäsenyys › Nimitetty yhteiskunnallinen asiantuntija- tai luottamustehtävä
Kukka Ranta (Puhuja)
Aktiviteetti: Esitelmä › Julkinen esitelmä tai kutsuttu puheenvuoro
Kukka Ranta (Puhuja)
Aktiviteetti: Esitelmä › Konferenssiesitelmä
Kukka Ranta (Asiantuntija)
Aktiviteetti: Luottamustehtävä tai jäsenyys › Nimitetty yhteiskunnallinen asiantuntija- tai luottamustehtävä
Kukka Ranta (Puhuja)
Aktiviteetti: Esitelmä › Konferenssiesitelmä
23.05.2023
1 kohde/ Medianäkyvyys
Mediasisältö: Tutkimus
23.05.2023
1 kohde/ Medianäkyvyys
Mediasisältö: Tutkimus
21.04.2023
1 kohde/ Medianäkyvyys
Mediasisältö: Yhteiskunta
14.04.2023
1 kohde/ Medianäkyvyys
Mediasisältö: Opetus