Digitaalinen yhteiskunta ja hyvinvointi

Organisaation profiili

Organisaation profiili

Digitaalisen yhteiskunnan ja hyvinvoinnin tutkimusryhmä  

Tutkimme hyvinvointia ja digitalisaatiota osana hallintoa, organisaatioita, johtamista, työelämää ja palveluita digitaalisen transformaation näkökulmasta. 

Tutkimuksemme on tärkeää, koska digitaalinen transformaatio läpäisee koko yhteiskunnan ja koskettaa meitä kaikkia. Samaan aikaan hyvinvoinnin painoarvo on lisääntynyt yksilöiden, organisaatioiden ja yhteiskunnan näkökulmasta. Vaikka digitalisaatio ja hyvinvointi kietoutuvat toisiinsa yhä tiiviimmin, aiheeseen liittyvä tutkimus on vielä suhteellisen vähäistä. 

Omassa tutkimuksessamme yhdistämme uudella ja ainutlaatuisella tavalla hyvinvoinnin ja digitalisaation tematiikat. Tutkimuksessamme painottuu myös pohjoinen ulottuvuus ja vahva suuntautuminen tulevaisuuteen esimerkiksi palvelujen ja johtamisen näkökulmasta.  

Painotamme seuraavia teemoja ja näkökulmia: 

  • Tutkimme hyvinvoinnin johtamista ja siihen liittyviä käytäntöjä, organisointitapoja, päätöksentekoa sekä teknologioita. 
  • Tutkimme hyvinvoinnin ja teknologian kokemuksia ja osallisuutta organisoinnissa, erityisesti pohjoisilla alueilla. 
  • Tarkastelemme erityisesti, miten ennakoivat ja hajautetut teknologiat vaikuttavat tietojohtamiseen ja organisoivat aikaa osana etäisyyksien hallintaa. 
  • Analysoimme sosiaali- ja terveyspalveluiden johtamista ja sitä, miten työ ja palvelujärjestelmät muuttuvat yhteiskunnan digitaalisen transformaation myötä. 

Tutkimusryhmämme tekee monitieteistä yhteistyötä ja on verkostoitunut yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa Suomessa ja kansainvälisesti. 

Väitöskirjatutkijat ja pro gradu -tutkielman tekijät 

Ryhmämme toimintaan kytkeytyy olennaisena osana väitöskirjatutkimuksia ja pro gradu -tutkielmia. Haemme ryhmäämme väitöskirjantekijöitä, jotka ovat kiinnostuneita hyvinvointiin ja digitalisaatioon liittyvistä teemoista. Tarjoamme väitöskirjantekijöille ja pro gradu -tutkielmien tekijöille mahdollisuuden kiinnittää oman tutkimuksensa yhteiskuntamme tulevaisuuden näkökulmasta ajankohtaisiin ja relevantteihin teemoihin, sekä liittyä osaksi innovatiivista ja monitieteistä tutkimusryhmäämme. 

Jäsenet: Ryhmää johtaa professori Marjo Suhonen. Ryhmän jäseniä ovat Jaana Leinonen, Ville Pietiläinen, Ville Kivivirta, Sanna Ryynänen. Mika-Petri Laakkonen,

Sormenjälki

Sukella tutkimusaiheisiin, joissa Digitaalinen yhteiskunta ja hyvinvointi on aktiivinen. Nämä aihemerkinnät ovat peräisin tämän organisaation jäsenten tutkimustuotoksista. Yhdessä ne muodostavat ainutlaatuisen sormenjäljen.

Verkosto

Yhteisjulkaisut ja -projektit viiden viime vuoden ajalta. Voit avata lisätietoja napsauttamalla sinisiä palloja.
  • Hallinnon tutkimuksen suunta: uuden toimituksen katsaus

    Pietiläinen, V., Pekkala, S. & Pulkkinen, J., 17 maalisk. 2025, julkaisussa: Hallinnon tutkimus. 44, 1, s. 3-5 3 s.

    Tutkimustuotokset: Kirjoitus lehdessä tai erikoisnumeron toimittaminenPääkirjoitusTieteellinen

    Open access
  • Large Language Models in the 6G-Enabled Computing Continuum: a White Paper

    Abel, M., Ahmad, I., Casado, C. A., Berner, R., Bettinelli, M., Björk, K. M., Capobianco, M., Gross, J., Nguyen, T. H., Hui, P., Kostakos, P., Kumar, A., Laakkonen, M.-P., Liu, X., Liu, Z., Nguyen, L., Nguyen, H., Ozparlak, B. O., Pietiläinen, V. & Pirttikangas, S. & 16 muuta, Plassart, S., Pyysalo, S., Ribouh, S., Rinne, J., Safanpour, M., Saleh, A., Sheikhi, S., Silvén, O., Souris, H., Su, X., Suomalainen, R., Vasilakos, A. V., Zavodovski, A., Zhang, Q., Zhou, P. Y. & Zourmand, A., 24 tammik. 2025, Oulu: Oulun yliopisto. 74 s. (6G Research Visions; Nro 14, Painos 2024).

    Tutkimustuotokset: Kirja/raporttiTutkimusraportti

    Open access
  • Sensemaking in Interprofessional Communication

    Lunkka, N., Pietiläinen, V., Kivivirta, V. & Laulainen, S., 1 maalisk. 2025, Interprofessional Communication in Health and Social Care: Theoretical Perspectives on Practical Realities. Fox, S., McAllum, K. & Mikkola, L. (toim.). Cham: Palgrave Macmillan, s. 83-96 14 s.

    Tutkimustuotokset: Kirjoitus kirjassa/raportissa/konferenssijulkaisussaLukuTieteellinenvertaisarvioitu

    Open access
    Tiedosto
    1 Lataukset (Pure)