Tutkimus ja opetus. Sinä ja minä. Yhdessä olemme enemmän.

Kuvaus

Tutkimus ja opetus.
Sinä ja minä.
Yhdessä olemme enemmän.

Rohkeutta laittaa itsensä likoon. Sitä löytyy myös johtamisen psykologian yliopistonlehtori Ville Pietiläiseltä. Hän hyödyntää opetuksessaan ennakkoluulottomasti menetelmiä, joissa yhdistyvät muun muassa yhteisöllisyys, eläytyminen ja tarinallisuus.

Opetuksen lähtökohtana on ongelma, joka muotoillaan yhdessä ja jota lähdetään yhdessä ratkomaan. Kurssit rakentuvat väljille käsikirjoituksille, joilla edetään keskustellen, eläytyen ja näytellen. Teemat liittyvät johtamiseen ja hallintoon, esimerkiksi työhyvinvointiin.

Menetelmä kuulostaa vähän larppaukselta eli live-roolipelaamiselta. Eläytymisen kohteena vain ovat erilaiset roolit ja hierarkiat työyhteisössä. Pietiläisen mukaan toteutus on perinteistä larppausta teoreettisempi ja analyyttisempi.

– Yritämme esimerkiksi yhtä muuttujaa – kuten johtamistapaa – varioimalla miettiä, mikä tilanteessa muuttuu.

Tällainen opetusmuoto edellyttää luottamuksellista ilmapiiriä ja ryhmäytymistä. Pietiläinen onkin jakanut opiskelijoita pienempiin ryhmiin myös massaluennoilla.

– Isossakin ryhmässä on tärkeää tutustua toisiin ensin yksilöinä.

Opiskelijat ovat pienryhmissä myös vetäjien rooleissa, joko omalla tai toisella kurssilla. Näin he saavat ryhmädynamiikasta erilaisen kokemuksen kuin riviosallistujana. Koska jokainen ryhmä on ainutlaatuinen, käsittelyyn otettavat ongelmat ja niiden ratkaisut ovat joka kerta erilaisia.

– Onnistumisen edellytyksenä on, että kaikki tuovat pöytään jotakin itselle merkityksellistä ja arvokasta. Opettaja antaa roolinsa pois ja uskaltaa astua tuntemattomaan yhdessä muiden kanssa.

Aina heittäytyminen ei onnistu, eikä yhteistä säveltä löydy. Pietiläinen lohduttautuu sillä, että vaikka kurssi ei sujuisi täydellisesti, se sujuu aina jotenkuten. Epäonnistuminen on myös hyvä oppimiskohde osallistujille ja tuleville kurssilaisille.

Niin tai näin, selvästi lähestymistapa toimii: opiskelijat valitsivat Pietiläisen keväällä vuoden opettajaksi.

Voisimme olla suunnannäyttäjiä

Jos Pietiläinen saisi aloittaa yliopiston fyysisten tilojen suunnittelun tyhjältä pöydältä, lopputulos olisi hyvinkin erinäköinen kuin nyt. Hän haaveilee esimerkiksi amfiteatterimaisesta luentosalista, jossa olisi liikuteltavat penkit. Puhujavetoisen luennon voisi hetkessä muuttaa pienryhmäkeskusteluiksi tai näytelmällisemmäksi työskentelyksi. Pienempi haave olisi saada luova luokka, jonka kaikki huonekalut olisivat moduloituja ja helposti siirrettävissä.

– Kandipalautteesta saatava raha voitaisiin käyttää opetustilojen kehittämiseen. Näin se palautuisi suoraan opiskelijoille.

Yliopistostamme löytyisi opetustilojen uudistamiseen tarvittavaa ammattitaitoa: onhan meillä sekä kasvatustieteiden että taiteiden tiedekunnat. Pietiläinen toivoisi, että tiloja kehitettäisiin yhteisöllisesti kaikkien käyttäjien näkökulmat huomioiden.

Pietiläinen ideoi myös pelillisten opetusmenetelmien kehittämistä usean opettajan pilottihankkeena. Käsikirjoituksen suunnittelu vaatisi paljon aikaa ja yhteistyötä, mutta vastaavasti kurssin ohjaaminen olisi kevyempää. Hän harmittelee, ettei yliopistojen nykyisessä rahoitusmallissa ole tilaa riskinotolle. Emme ole opetusmenetelmien ja -tilojen suhteen suunnannäyttäjiä, vaikka voisimme olla.

– Tämä on pieni yliopisto, mikä tahansa on mahdollista.