Kun matkasta tulee retki

  • Johan Edelheim

Mediasisältö: Yhteiskunta

Kuvaus

Onnistuisiko taidepyöräily Pohjois-Suomessa? Tietenkään ei voi ajatella ajelevansa kirkonkylästä toiseen kuten Alankomaissa, esimerkiksi Lapissa väliä on yleensä aina sata kilometriä. Rovaniemellä – jonka parhaiten tunnen – on melko vilkas taide-elämä. On ammattilaisia ja amatöörejä ja heidän seurojaan (Lapin taiteilijaseura, Rovaniemen kuvataideseura, Maahiset, Palas, ArtILO ym.). On hyvä taidemuseo Korundi ja taiteen opetusta lasten kuvataidekoulusta yliopiston taiteiden tiedekuntaa, josta valmistuneista joku paikkakunnalle aina jääkin. Lapin Kansassa näyttelyarvostelut saavat mukavasti palstatilaa, mikä on harvinaista nyky-Suomessa.

 

Näyttelytiloja sinänsä keskustassa onkin: galleriat Napa, Värinä ja Varjo, Korundin, kirjaston, kaupungintalon ja yliopiston tilat, mutta ne yleensä maksavat. Luultavasti monet harrastelijat ja varmuudella ammattilaiset – tästä on tutkimustietoa – kuuluvat köyhään kansanosaan. Kaupungin pyörätieverkosto on vähintään tyydyttävä. Valitsemme kohteita kohtuullisen matkan päästä keskustan Lordi-aukiolta turistineuvonnan edestä. Esimerkiksi Muurola on liian kaukana – urheilustahan ei ole kyse. Näyttelypaikan lähellä tulee sijaita kahvila tai pub. Sitten vain kaupunki painattaa kartat, joihin edullisimmat reitit on merkitty, ja huolehtii, että näyttelyitä on, ja pyöriä vuokran. Mukaan voi liittää julkiset taideteokset ja arkkitehtuurin, joista esitteet onkin jo olemassa.

 

Ounasvaaralle on tehty maastopyöräreittejä, mutta ne sopivat lähinnä rämäpäisimmille teineille. Suurin osa turisteista kaipaisi jotain muuta. Matkailuneuvonnasta kysellään vuokrapyöriä kuulemma päivittäin, heitä ohjataan alan yrityksiin (Pasi Kokko: ”Pyöräilystä matkailuvaltti?” Uusi Rovaniemi 3.6.2015). Lapin matkailua ei voi väittää kovin ekologiseksi: tullaan usein lentämällä lyhyeksi ajaksi. ”Viipymää pidentää esimerkiksi se, että on tekemistä. Yksinkertaiset ideat, kuten ilmaiset polkupyörät matkailijoiden käyttöön, ovat hyviä.” Näin toteaa Lapin yliopiston matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtaja Johan R. Edelheim Terttu Pohtilan artikkelissa ”Matkailu tarvitsee lisää vastuullisuutta” (Lapin Kansa 18.6.2015).

 

Korkalovaaran kirjastossa järjestetään näyttelyitä silloin tällöin, nytkin oli pari tulossa. Ilmainen näyttelytila – hyllyjen yläpuolella katonrajassa – ei kyllä ole paras mahdollinen. Näyteikkunoihin voisi tauluja myös laittaa. Kustannussyistä kirjastoa ollaan muuttamassa itsepalveluperiaatteella toimivaksi, samoin kuin Saarenkylän ja Ounasrinteen kirjastojakin. Se varmaan vaikeuttaa näyttelytoimintaa. Kirjastosta varastettuja kirjoja ei kannata tarjota divareihin, mutta tauluja voi myydä vaikka naapurikaupungin kirpputorilla. ”Omatoimikirjastoihin” pääsee lisäksi suurimman osan päivää vain kirjastokortilla, jollaista turisteilla ei tietenkään ole.

 

Muutaman askeleen päässä kirjastosta on perinteikäs pub, nykyään nimeltään Wanha Mestari, jossa on etelänpuoleinen terassi, yksi  kaupungin parhaista. Voi ihastella siintäviä vaaroja ja tarkkailla leppoisaa lähiöelämää. Muistan, kun Rovaniemellä järjestettiin lähiöiden ongelmia käsittelevä seminaari joskus. Ulkomaiset vieraat kuskattiin Korkalovaaraan. ”Tämähän on idylli!” totesivat he tästä männiköihin ja kivirakkoihin sulautuvasta kaupunginosasta.

 

Reitti takaisin keskustaan päin voisi kulkea Alvar Aallon suunnitteleman komean Tapiolan alueen kautta.

 

Saarenkylän kirjastossa on kohtuullisen hyvä ilmainen näyttelytila, ei ihme, että se on varattu vuodeksi eteenpäin. Nyt näyttelyä piti Heikan perhe. Kirjaston poistomyynnissä oli muun muassa juuri paria päivää aiemmin kuollutta Veijo Merta, Don DeLilloa ja Tiina Pystystä euron kappale.

 

Lähelle Norvatien liikenneympyrään on noussut uusi veistos, Risto Immosen teräksinen ”Runo”, jossa on mielivaltaisesti valittuja sanoja paikallisilta runoilijoilta (Jorma Etto, Risto Nieminen, Jari Pulsa ja Arvo Ruonaniemi). Sitä kannataa käydä katsomassa. Sanat eivät kyllä pyörätielle erotu ja on vaarallista lähteä liikenneympyrään seikkailemaan. Kaupungin paras runoilija Jari Tervo loistaa poissaolollaan.

 

Uumajassa on tehty älypuhelinsovellus, josta voi kuunnella eri puolelle kaupunkia liittyviä kaunokirjallisia tekstejä. Rovaniemeltä niitä ei ehkä löytyisi tarpeeksi, tosin matkakuvauksia on jonkin verran. Toimisi ehkä Oulussa, jossa on ollut sekä kirjailijoita että kännykkämaakareita. Ehkä sellainen on jo tehtykin?

 

Pari sataa metriä kirjastosta on Saaren Piste, josta saa lähinnä pikaruokaa, mutta jossa on myös aurinkoinen patio. Välillä voi ihastella Saarenputaan ylittävää historiallista Vaskurin betonisiltaa (1925) – se on ainut säilynyt vanhan Jäämerentien silta.

 

Lapin yliopisto on luonnonkauniilla alueella Rantavitikalla, ja siellä on oma näyttelytilakin sekä laaja kokoelma kuuluisan rovaniemeläissyntyisen kuvanveistäjän Kari Huhtamon teoksia. Valitettavasti laitos on juuri keskikesän kiinni. Työttömän palkkaaminen näyttelyvahdiksi ei paljoa maksaisi.

 

Puolen kilometrin päässä Viirinkankaalla on perinteikäs Pub Punapippuri: biljardi, karaoke ja terassi, jolta voi seurata kuinka tästä ennen hieman epämääräisestä kaupunginosasta on tullut yliopiston myötä haluttu – kerrostaloja nousee. Mutta minne edesmenneen aliarvostetun taidemaalarin Topi Turusen taulut ovat pubin seiniltä kadonneet?

 

Rovaniemi on kaunis kaupunki, jokia, järviä, lampia ja vaaroja riittää. Sen huomaa kun pyöräilee keskustasta Pöykkölään. Siellä Metsämuseon ja Kotiseutumuseon lukuisissa rakennuksissa voisi varmaan näyttelyitä pitää. Niiden läheisyydessä on paitsi uimaranta ja tulistelusija myös Pöykkölän Piste, jonka terassi olisi kaupungin paras, jos Kemijoen peittävää pöheikköä harventaisi.

 

Museoihin liittyy muistoja. Polveudun Bonelius-Pöykkö-suvusta, kuten varmaan tuhannet rovaniemeläiset, ja elän siinä uskossa, että esi-isäni rakensi Kotiseutumuseon entisen päärakennuksen vanhimman osan. Metsämuseoon minut ohjattiin joskus työvoimatoimistosta oppaan paikkaa hakemaan. Sen sai teologi, joka osasi seitsemää kieltä – muiden muassa arameaa – ja jonka isoisä oli tehnyt jonkun uraauurtavan hakkuita helpottavan keksinnön aikoinaan. En ollut lainkaan katkera, ainoastaan ihmeissäni.

 

Ounasrinteen kirjasto muuttaa rakenteilla olevaan monitoimitaloon, johon toivottavasti tulee myös näyttelytila. Lähiössä on mukava Huppeli-niminen kansankuppila, jossa on katettu etelänpuoleinen terassi. Ehkä koko lähiötä ei olisi pitänyt rakentaa, lähempänä keskustaa on vieläkin paljon rakentamattomia alueita esimerkiksi Eteläkeskuksen ja radanvarren suunnalla. Mutta ainakin lehtihaastattelujen perusteella ihmiset tuntuvat viihtyvän. Näköalat ovat hienot, olen niitä kummitädin parvekkeelta käynyt ihailemassa.

Aikajakso1 heinäkuuta 2015

Medianäkyvyys

1

Medianäkyvyys