Projects per year
Abstract
Tämä artikkeli tarkastelee muodostumassa olevaa jakamistalouden alustapalvelun tarjoajien vastuuta EU:n kuluttajansuojasääntelyn viimeaikaisten uudistusten näkökulmasta. Jakamistaloudessa on kysymys ilmiöstä, jossa verkkoalustat (Airbnb, Etsy, Tori.fi, Facebook) mahdollistavat alustojen käyttäjien kohtaamisen erilaisten resurssien hankkimiseksi ja tarjoamiseksi. Alustojen ansiosta kuka tahansa voi tarjota esimerkiksi tavaroitaan, autoaan, huoneistoaan tai lainarahaa niitä tarvitseville toisille alustakäyttäjille. Kuluttajien näkökulmasta alustat ovat parantaneet hyödykkeiden saatavuutta, lisänneet kulutusvaihtoehtoja sekä pienentäneet etsintä- ja transaktiokustannuksia. Lisäksi kuluttajat ovat voineet hypätä tarjoajan rooliin. Jakamistalouteen liittyy kuitenkin laajoja epäselvyyksiä kuluttajansuojasääntelyn soveltumisesta, kuluttajien oikeuksista ja alustojen vastuusta. EU:n kuluttajansuojalainsäädännön nykyaikaistamisella on pyritty vastaamaan etenkin digitaalialan kehittymisestä johtuviin kuluttajansuojahaasteisiin.
Artikkelin tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva jakamistalouden alustoja koskevasta EU:n kuluttajansuojasääntelystä ja kuluttajansuojaoikeudellisista alustavastuun lähtökohdista. Tutkimuskysymyksenä on, millaista kuluttajansuojaoikeudellista alustapalvelun tarjoajan vastuuta tarkastelun kohteena olevat direktiivit ilmentävät – minkälaisiin toimiin, laiminlyönteihin ja vastuuperusteisiin alustavastuu kiinnittyy alustapalvelun tarjoajan ja kuluttaja-käyttäjien välisessä vuorovaikutuksessa? Tähän kysymykseen vastataan ilmiökeskeisen lainopin keinoin tarkastelemalla direktiivien 2019/2161/EU, 2019/770/EU ja 2019/771/EU säännöksiä ja jäsenvaltioille liikkumavaraa mahdollistavia sääntelyoptioita, joiden tavoitteena on nimenomaan vastata alusta- ja jakamistalouden kuluttajakysymyksiin. Tutkimuksessa kyseiset direktiivit raamittavat kehittymässä olevan EU:n kuluttajansuojaoikeudellisen alustavastuun sisältöä.
Yhtenä artikkelin johtopäätöksenä on, että sääntelyuudistuksen myötä jakamistalouden alustavastuu on ottanut ensiaskeleensa myös kuluttajansuojajärjestelmän osalta. Tämänhetkinen jakamistalouden alustavastuu ei ole kuitenkaan yhtenäinen kokonaisuus, vaan hajanainen ja vaikeasti hallittava oikeudellinen ilmiö. Kokonaiskuvan hahmottamista vaikeuttavat eri direktiivien sisältämiin käsitemäärittelyihin ja seuraamuksiin liittyvät sääntelyaukot ja tulkintaepäselvyydet sekä laaja-alaiset sääntelyoptiot. Lisäksi etenkin kansallisessa direktiivien toimeenpanossa jakamistalouden moninaisuus ja ilmiön dynaamisuus aiheuttavat lisähaasteita. Digitaalisten sisämarkkinoiden ja vastuullisen jakamistalouden kehittymisen näkökulmasta lukuisissa sääntelyoptioissa ja avoimiksi jäävissä kysymyksissä piilee olennainen fragmentoitumisvaara: alustasääntely ja alustakuluttajan suoja uhkavat jäädä alusta alkaen hajanaiseksi ja pirstaleiseksi.

Original language | Finnish |
---|---|
Article number | 22442 |
Pages (from-to) | 1-42 |
Journal | Edilex |
Issue number | 13 |
Publication status | Published - 25 Feb 2021 |
MoEC publication type | A1 Journal article-refereed |
Field of science
- Law
Projects
- 1 Finished
-
Jaava: Responsibility and value creation in sharing economy in tourism
Hakkarainen, M., Jutila, S., García-Rosell, J., Rahikainen, K., Päläs, J., Paloniemi, P. & Ojuva, J.
01.08.2020 → 31.05.2022
Project: Co-funded project
Activities
- 2 Keynote or plenary presentation
-
Jakamistalouden moninaisuus ja toimintamallit oikeuden rakenteiden uudistajina. KKV-päivä 2020, Key note-esitys.
Jenna Päläs (Speaker)
17 Nov 2020Activity: Presentation › Keynote or plenary presentation
-
Kuluttajat ja tarjoajat jakamistaloudessa: Toimijakentän monipuolisuus yhtenä kuluttajansuojaoikeudellisena haasteena
Jenna Päläs (Speaker)
29 Nov 2019Activity: Presentation › Keynote or plenary presentation