Kuvataidekasvatus kestävyyden vipuvoimana

Research output: Contribution to journalArticleScientificpeer-review

7 Downloads (Pure)

Abstract

Ympäristökriisien myötä kestävyysorientaatio on suunnannut kasvatuksen tavoitteita: tiedostamista, ongelmaratkaisutaitoja ja kohtuullisuutta. Kuvataide on yksi koulujen oppiaineista, jolla pyritään kestävyys­murrokseen. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan kuvataidekasvatuksen tieteenalalla kestävyyteen liittyvää tutkimusta on tehty 1990­luvulta lähtien. Tutkimuksellisena lähestymistapana on usein ollut taideperustainen toimintatutkimus, jossa kehitetään kuvataidekasvatuksen strategioita ja käytäntöjä erityisesti pohjoisessa toimintaympäristössä. Systeemiajattelu ja paikkakasvatus ovat toimineet teoreettisena viitekehyksenä pedagogiikan kehittämi­sessä. Tässä artikkelissa arvioidaan tehtyä toimintaa ja tutkimusta 2000­luvulla. Artikkeli nostaa esille kestävyysmurrokseen, systeemiseen muutokseen, eko­sosiaaliseen sivistykseen ja ekokulttuuriin painottuvia käytäntöjä tarkastellen niiden kytköksiä ja solmeutu­misia. Kuvataidekasvatuksella on potentiaalia merkit­täväksi tekijäksi ja katalyytiksi ympäristömyönteisten arvojen sekä systeemisen ajattelun, kestävyyttä edistävien aloitteiden ja ekokulttuurisen kestävyyden edistämisessä. Paikkasidonnainen kuvataidekasvatus on kulttuurisen kestävyysmurroksen vipuvoima.
Original languageFinnish
Pages (from-to)140–164
JournalResearch in Arts and Education
Volume2025
Issue number1
DOIs
Publication statusPublished - 2025
MoEC publication typeA1 Journal article-refereed

Field of science

  • Visual arts and design

Citation for this output